Raportti

Neljä tyhjää arpaa se vaati, mutta viidennellä kerralla AC Oulu Volley rikkoi kuparisen sarjakärki Hurrikaani-Loimaata vastaan. Ja kun erävoittojen makuun päästiin, otettiin niitä samalla pari lisää ja Hurrikaanin kauden ensimmäinen ottelu ilman sarjapisteitä oli tosiasia. Cloudamiten isännöimän ottelun lopputulos oli 3-0 (25-23, 25-22, 25-15). Voitokas Ouluhallin ilta oli monellakin tapaa, kauden toiseksi suurin yleisömäärä 1167 katsojaa riitti reilusti rikkomaan VaLePan nimissä kaudesta 2016-17 asti olleen runkosarjan katsojaennätyksen, ja tästä eteenpäin Mestaruusliigan ennätys on 922 katsojaa.

AC Oulu Volleyn avaus: Jäntti, Jackman, Helenius, Vanhatupa, Gentry, Makkonen, Hakkarainen/Mäkiluoma (L).
Hurrikaani-Loimaan avaus: Laakso, Häyrinen, Kameyama, Viljamaa, Niinivaara, Koivisto, Salmijärvi (L).

Ottelu alkoi etukäteiskaavailujen mukaisesti, kun Hurrikaani repäisi itsensä johtoon. Etenkin syöttöruudussa huikeaa jälkeä tehnyt yleispelaaja Viktor Viljamaa tempaisi pari ässää ja yhteensä neljä peräkkäistä pistettä, ja tilanne oli jo 2-5 vieraille. Isäntien peli ei kuitenkaan kipsaantunut, vaan prosessiin maltettiin luottaa. Keskitorjuja Miikku Makkosen asteltua syöttöruutuun kiri kotijoukkue ensin rinnalle ja myös ohi. Makkosen syöttö teki tuhojaan muun muassa yhden ässän verran. ACO:n siirryttyä johtoon yleispelaaja Takumi Kameyaman hyökkäysvirheellä, sai tähän mennessä kauden vahvasti pelannut japanilainen tehdä tilaa Väinö Rahkolle.

Erää edettiin tasatahtia ensisijaisesti Hurrikaanin virhesuman saattelemana, mutta illan hahmo Makkosen torjuntapisteellä tilanteeseen 13-10 vieraiden käskijä Olli Kuoksa oli hieman yllättäen ensimmäinen, joka joutui turvautumaan aikalisään. Vieraiden kirittyä pisteen päähän nähtiin myös kotijoukkueen Sami Kurttilan aikalisä. Matt Gentryn torjuessa tilanteeksi 19-16 nähtiin Hurrikaanilta myös toinen aikalisä. Kameyama vaihdettiin erän lopuksi vielä takaisin kentälle. Mikko Määttä pääsi syöttämään keskitorjuja Paavo Koiviston tilalla, mutta syöttövuoro päättyi Viktor Viljamaan verkkolyöntiin. Miikku Makkonen lyö kotijoukkueen ensimmäisenä eräpalloon. Ensimmäinen syöttö viuhuu pitkäksi ja toisessa Nuutti Niinivaara torjuu Jan Heleniuksen hyökkäyksen takarajalle. Kurttila rauhoitteli joukkojaan vielä aikalisällä, mutta niin vain Hurrikaani kiipesi vielä kolmannenkin eräpallon takaa tasoihin, ja varmasti hätäisimmät alkoivat nähdä takaumia kauden aiemmista erän lopuista. Tällä kertaa kuitenkin vastaanottavana liberona pelanneen Aleksi Mäkiluoman vastaanotto oli täydellisesti kupissa, kapteeni Lasse Jäntti siirsi pallon kakkospaikalle, ja Samuel Jackman takoi pallon kylmänviileästi torjunnan käsistä leveäksi.

Toista erää edettiin hienoisessa Hurrikaanin komennossa erän alku. Kotijoukkue pakotti kuitenkin painavalla syöttöpelillä vieraiden passari Joel Laakson säntäilemään pallon perässä ympäri kenttää, eikä tämä varmasti ainakaan helpottanut hyökkääjien tehtävää. Hurrikaanille epätyypillisiä suoria hyökkäysvirheitä nähtiin useita jopa peräkkäin, ja isännät siirtyivät vähitellen johtoasemaan. Erässä viisi pistettä takoneen Kameyaman johdolla vieraat kirivät takaisin tasoihin, mutta Matt Gentryn torjunnalla ja Samuel Jackmanin ässäsyötöllä isännät ottivat taas kuskin paikan. Kun Gentry vielä paukauttaa verkon kautta pallon kakkospuolen sivurajalle raakana kenttään, kutsuu Kuoksa joukot koolle. Pisteitä nakutellaan vuorotellen aina eräpalloon asti, johon siirrytään Eetu Häyrisen syöttövirheen seurauksena. Ensimmäisen erän tapaan erän katkaiseminen ei onnistu kahdellakaan yrityksellä, ensin Joel Laakson rohkea päätös passata eräpallo nuorelle Paavo Koivistolle kantaa hedelmää nuorukaisen napautettua pallon lattiaan. Seuraavan pallon Laakso torjuu itse lähelle painuneesta passista, ja Kurttila kutsui vielä aikalisän. Tällä kertaa ei tarvittu kolmea eräpalloa enempää, kun neljäs hyökkäysyritys ja Gentryn olkapääntappaja ykköspuolelle, ohi kahden miehen torjunnan, toi toivotun tuloksen.

Pitkällä erätauolla kuultiin ennen perinteistä pallotykkishowta kauan jännitetty ottelun yleisömäärä. Jos AC Oulu Volleyn viimeisen kotiottelun yleisömäärä olisi enemmän kuin 828 katsojaa, ottaisi ACO haltuunsa runkosarjan yleisöennätyksen, joka oli VaLePan nimissä 900 katsojan keskiarvolla. AC Oulun kauden ennätysyleisöstä jäätiin parinkymmenen katsojan päähän, mutta katsojamäärä 1167 katsojaa riitti kirkkaasti särkemään VaLePan ennätyksen heti ACO:n debyyttikaudella. Uusi 2000-luvun runkosarjan yleisöennätyskeskiarvo on 922 katsojaa. Kuluvan kauden aikana nelinumeroiseen yleisömäärään on ylletty yhteensä kuusi kertaa, ja kaikki Ouluhallilla. Pari kierrosta ennen runkosarjan lopullista päätöstä sarjan ennätysyleisö on nähty liiga-avauksessa Oulussa 22.10.2025, jolloin ACO:n ja Savo Volleyn ottelua seurasi peräti 1186 katsojaa.

Kolmanteen erään odotettiin sisuuntunutta Hurrikaania. Mitä nähtiin oli kuitenkin entistä enemmän sisuuntunut kotijoukkue. Kaapo Vanhatupa torjui ensimmäisen pallon Eetu Häyrisen hyökkäyksestä, ja toisessa jatkoi Tatu Hakkaraisen reaktiopuolustuksen vielä nopeammalla reaktiopuolustuksella suoraan vieraiden kenttään ja pääsi yllättämään koko keltapaitalauman. Erä siirtyi tästä eteenpäin entistä enemmän kotijoukkueen komentoon. Viktor Viljamaa sai tehdä tilanteessa 7-5 tilaa Väinö Rahkolle. Rahko ei pelin suuntausta onnistunut kääntämään, vaan Gentryn illan toinen ässä vei joukkueet aikalisälle tilanteessa 10-5. Isäntien torjunta osoittautui vaikeaksi ohitettavaksi, ja numeroissa 14-6 nähtiin Hurrikaanilta jo toinenkin aikalisä. Isännät etenivät erävoittoa kohti vakuuttavasti, ja kun lukemissa päästiin yli 20 pisteen, nähtiin molemmilla puolilla passarivaihto. Ensin kotijoukkueen kapteeni Lasse Jäntti vaihdettiin Eeli Kuukasjärveen, ja Jan Heleniuksen raivoisaa hyökkäyspistettä myöhemmin myös vieraiden Joel Laakso teki tilaa 21-vuotispäiviään viettäneelle Henri Hynnälle. Neljä peräkkäistä syöttövirhettä myöhemmin Kaapo Vanhatupa pääsi hyökkäämään isännät jo kahden pisteen päähän voitosta. Kun vielä Eetu Häyrisen syöttö jäi verkkoon, oli isännillä peräti kymmenen eräpalloa aikaa naulata ottelu. Kotijoukkueen nousevan trendin mukaisesti kolmannessa erässä riitti vain yksi, kun Miikku Makkonen torjui ensin Koiviston hyökkäyksen, ja varmistuksen jälkeen vielä pistepörssin yhdeksikön Eetu Häyrisen suoraan varpaille. Oulun lauantai-illassa nähtiin ensimmäinen ottelu koko kaudella, josta Hurrikaani joutui poistumaan tyhjin käsin.

Ottelun päätyttyä nähtiin kauniin yhteisöllinen hetki, kun kenttä täyttyi nimikirjoituksia haluavista nuorista, ja AC Oulu Volleyn joukkueesta, joka piti huolen, että jokainen halukas sai jokaisen haluamansa nimmarin. Kenelläkään ei ollut kiire mihinkään ja kaikilla oli aikaa toisilleen. Tämän takia tätä tehdään.

Parhaat pistemiehet:
AC Oulu Volley: Jan Helenius 12/+9, Samuel Jackman 12/+7, Miikku Makkonen 9/+8, Kaapo Vanhatupa 8/+-0.
Hurrikaani-Loimaa: Takumi Kameyama 11/+2, Viktor Viljamaa 10/+3, Eetu Häyrinen 10/-1, Nuutti Niinivaara 5/+3.

Tilastoja:
Syöttövirheet: 11-15
Ässäsyötöt: 4-3
Vastaanotto%: 46%-47%
Hyökkäys%: 42%-38%
Hyökkäysvirheet: 4-11
Torjunnat: 13-3

Otteluisäntä Cloudamiten palkitsemat parhaat pelaajat: Miikku Makkonen, AC Oulu Volley, ja Takumi Kameyama, Hurrikaani-Loimaa
PROlibero: Aleksi Mäkiluoma, AC Oulu Volley

Joel Laakso, Hurrikaani-Loimaa:

Kaveri oli parempi, siinäpä se lyhykäisyydessään. Hyökkäyspeli oli tahmeaa, mutta vähän siellä ja täällä lipsui. Keskittymisessä oli isoin ongelma tänään. Kiva ois voittaa kaikki pelit, eihän se häviäminen koskaan kivaa ole. Mutta joskus tulee heikkoja pelejä ja kaveri on parempi, mutta nopeasti pitäisi löytää keinot nousta uudestaan ja saada homma toimimaan.

Miikku Makkonen, AC Oulu Volley:

Oma peli meni ihan hyvin. Syöttö pysy hyvänä, siihen olen saanut parannusta muutaman viime pelin aikana. Hyökkäys kulki hyvin mukana, mutta torjunta oli tänään erityisen tikissä. Hyvä hyökkäyspeli oli tänään avain, kaikkien tehot näyttävät tilastoissa hyvältä. Nyt otetaan pari päivää lepiä, veikkaan että tulee kaikille tarpeeseen. Viikko treenataan kunnolla ja sitten lähdetään kaatamaan Loimua, se on taas tarina erikseen. Oli kyllä mukava pelata näin isolle yleisölle, varsinkin se toisen erän eräpallo, kauhea mökä oli hallissa niin kyllä siinä on pelaajan hienoa nähdä että yleisöä kiinnostaa meidän pelit.

Olli Kuoksa, Hurrikaani-Loimaa:

En muistanutkaan kuinka paljon harmittaa ottaa pataan. Yllättävän huono tunne. ACO oli hyvä ja kurinalainen, söivät meidän evästä hyvin pois. Meidän henkinen jänne ei kestänyt sitä epämukavuutta, minkä tämän pelin voittaminen olisi vaatinut. Kaks erää oli tiukkoja, mutta oltiin perässä koko ajan. Vaikea sanoa pelillisesti mitään, näin vain sen mitä henkisesti käy kun kaveri pelaa hyvin. Siihen ei pystytty tänään vastaamaan. Ollaan voitettu monta peliä jotka ei välttämättä ole olleet niin hyvää peliä, mutta tappio tuo nöyryyttä ja paljastaa railoja pelissä. Tässä vaiheessa ei enää hirveästi pystytä harjoittelemaan, niin oltais kyllä pärjätty ilman tätä tappiotakin.

Sami Kurttila, AC Oulu Volley:

Viides yritys niin oli kyllä jo aikakin voittaa. Meiltä kokonaisvaltaisen hyvä peli, ei tullut isompia notkahduksia. Kaveri ei saanut pitkiä syöttöputkia ja meidän torjuntapelaaminen oli hyvää. Pieniä juttuja on muutettu, ja vaikka aikajänne muutoksiin on lyhyt, kaikki pelaajat kuitenkin ostavat sen idean mitä yritetään muuttaa. Ensi viikko hyvää treeniä, Raisiossa yksi peli ja sitten aletaan pelaileen pleijareita. Tänään kun taas katsoi Ouluhalliin, niin vieressä pelataan jääkiekkoa -40% lipunhinnoilla ja 400 metrin päässä pelataan liigasäbää, joten on mahtavaa että yleisö löytää tänne hallille vaikka tapahtumia on muitakin. Kannustus erien lopussa oli mahtavaa. Kotona harjoitellaan, joten kotona varmastikin pelataan myös paremmin.