Ensimmäiseen kuukauteen pelattiin kaksi kertaa kotona, nyt pelataan kahdesti viiden päivän sisään. Se onkin omiaan hemmottelemaan jälleen liigatason lentopallon makuun päässyttä oululaisyleisöä. Peräkkäin Ouluhallilla vierailevat vieläpä kaksi liigan ylivoimaisesti pitkäikäisintä ja menestyneintä joukkuetta. Keskiviikon vastus VaLePa ei lentopallopiireissä esittelyitä kaipaa, vaikka tämä kausi ei vielä suurempia riemunkiljahduksia olekaan herättänyt. Yhden viikonloppupelin jälkeen Oulussa palataan kirjaimellisestikin arkeen, kun keskiviikkona 26.11. ottelu alkaa jälleen kello 18.30.
AC Oulu Volley on saanut kauteen positiivisen alun. Kaksi tappiota viime kauden finalisteista kauden aluksi varmistivat, ettei takki avausvoiton jälkeen päässyt liiaksi lehottamaan. Komea kolmen voiton putki koki tylyn lopun Kyyjärvellä, mutta lauantaina kotikentällä palattiin voittojen tielle, jos nyt hieman ailahdellen. AC Oulu majailee tällä hetkellä sarjataulukossa muikealla kolmannella sijalla, ja alkukauden otteet huomattiin myös Mestaruusliigassa, jossa ACO:n alkukausi valittiin kuukauden hyvän mielen hetkeksi.
Meillä on ollut mahtava startti kauteen. Kaikki ovat omistautuneita yhteiselle tavoitteelle ja luotamme siihen yksikköön jonka olemme itsestämme yhdessä luoneet. Olen erittäin tyytyväinen myös henkilökohtaiseen panokseeni, mutta en kuitenkaan voi sanoa olevani vielä tyytyväinen, minulla on vielä paljon lisää potentiaalia.
– Samuel Jackman #11
Vammalan Lentopallo eli nykyään lähes pelkästään VaLePa on liigan toiseksi vanhin seura heti Raision Loimun jälkeen, ja aloitti juuri 36. liigakautensa. Noista kausista yli kolmannes on päättynyt mitaliin, kun SM-rautaa löytyy Sastamalan toimistolta peräti 14 riipuksen verran. Tuosta määrästä kahdeksan on kultaisia, ja kaikki peräisin viimeisen 15 vuoden ajalta. Peräti kuusi vieläpä viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Itse asiassa edellinen kerta, ennen viime kevättä, kun VaLePa on jäänyt kokonaan ilman mitalia, oli kaudella 2009-10. Samalta vuodelta on peräisin myös paljon kokeneen Valepa-luotsi Sami Kurttilan ensimmäinen SM-kulta Sun Volleyn peräsimessä. 2000-luvulle mahtuu vielä kaksi hopeaa sekä neljä pronssia, sekä viides pronssi 1990-luvun alusta. Cup-kannua Sastamalassa on päästy nostelemaan peräti seitsemän kertaa, finaalin häviävänä osapuolena vielä kaksi kertaa lisää. Kaudella 2017-18 VaLePa vieläpä raivasi tiensä Mestareiden liigan karsinnoista lohkovaiheeseen asti ensimmäisenä pohjoismaalaisena joukkueena koskaan. Kurttilan käskytyksessä totta kai.
Tuttu seura totta kai, mutta tuttuja pelaajia on jäljellä vain yksi. Ja tietenkin Manu. VaLePa on viimeinen seura jota ei vielä tällä kaudella olla kohdattu, joten siinä mielessä on hieman uusi tilanne. Videoiden perusteella toki on hieman dataa miten he pelaavat. Tiedetään että Upi kantaa heillä isoa vastuuta hyökkäyspelistä.
– Sami Kurttila, AC Oulu Volleyn päävalmentaja
Tämä kausi VaLePalla on alkanut yskähdellen. Pettymykseen päättynyt viime kausi aiheutti Sastamalassa muutosaallon, kun viisi kautta ja neljä mitalia (koronakaudella mitaleita ei jaettu) seuran päävalmentajana saavuttanut Janne Kangaskokko sai lähteä, samoin kuin käytännössä koko joukkueen runko. Tällä kaudella joukkue on hakenut uomiaan, ja takana on esimerkiksi putoaminen 1-sarjajoukkue Pälkäneen Luja-Lukolle Suomen Cupin ensimmäisellä kierroksella. Hieman kovatasoisemmassa turnauksessa eli Challenge Cupissa tie nousi pystyyn niin ikään ensimmäisellä kierroksella, kun romanialainen Arcada Galati pöllyytti sastamalalaisia omien alumniensa Severi Savonsalmen ja Aaro Nikulan avustuksella. Liigassa VaLePa on pelannut vasta viisi ottelua, joista taskussa on voitot Tiikereistä, KyKystä ja Loimusta, sekä tappiot Savo Volleylle ja Akaa-Volleylle.
Valepaa olemme katsoneet paljon videoilta, ja uskon että olemme taktisesti valmiita heidän peliinsä. Olemme valmistautuneet huolellisesti, vaikka edellinen peli oli muutama päivä sitten. Olemme ehtineet myös treenata, mutta harjoitukset ovat olleet huolella suunniteltuja ja keskittyneet palautumiseen. Pelipäivinä luotan omaan rutiiniini, johon kuuluu paljon ruokaa ja videoita, joiden avulla pääsen oikeaan mielentilaan. Lounas vaimoni kanssa ennen peliä on asia, josta en tingi.
– Samuel Jackman #11
Kangaskokon saappaita täyttäessään VaLePan organisaatio päätyi slovakialaiseen Martin Nemeciin. Mittavan uran itsekin esimerkiksi Ranskassa, Italiassa, Turkissa sekä ympäri Aasiaa ja Lähi-Itää hakkurina pelannut Nemec on toiminut aiemmin niin miesten kuin naisten valmentajana. Historiaan mahtuu ensin apuvalmentajan pestit Etelä-Koreassa, ja sittemmin päävalmentajan vakanssit kotimaassaan Slovakiassa. Viime kaudella Nemec toimi itävaltalaisen Hypo Tirol Innsbruckin apuvalmentajana, sekä Kosovon miesten maajoukkueen päävalmentajana. Värikkäänä persoonana tunnetun slovakin seurahistoria on runsas ja kirjava; pelaajauralla katalogiin mahtuu peräti 15 eri joukkuetta, ja kahdeksanvuotiseen valmentajauraankin VaLePa on Nemecin seitsemäs työnantaja, jos maajoukkueita ei lasketa mukaan.
Viime kauteen lähdettäessä Sastamalassa jouduttiin lentopallojoukkueen pahimman painajaisen eteen, eli etsimään korvaaja Mikko Eskolle. Täysin epäinhimillisen uransa SM-kultaan huipentanut Esko on toki tehnyt pari comebackia, mutta toistaiseksi ei vielä kotimaan kentillä. Viime kaudella skooppi osoitti ulkomaille, ja valinta osui Mathieu Garciaan. Ranskalainen esitti ajoittain ponnekkaita otteita, mutta ei saanut joukkueestaan kaikkea irti. Täksi kaudeksi katseet suunnattiin jälleen ulkomaille, ja unkarilainen Marcell Koch valikoitui VaLePan uudeksi pallonsylkijäksi. Koch on alkukauden perusteella ollut hienoinen pettymys, ja onkin saanut ajoittain tehdä tilaa viime kaudesta jatkaneelle, 19-vuotiaalle Matti Maijalalle. Maijalan päätä ei ole kentälle suunnatessa palellut, vaan nuorukainen on käsitellyt paineet kypsästi ja pelannut ehjää peliä. Motivoiko penkillä istuminen Kochia, jää nähtäväksi.
Viime keväänä Italian A2-liigassa mutkan tehnyt Urpo Sivula teki tälle kaudelle paluun raitapaitoihin, ja jälki on ollut totutun hurjaa. Mestaruusliigan kaikkien aikojen pisteykkönen on tälläkin kaudella ollut eräkohtaisia pistemääriä tuijoteltaessa sarjan ykkönen, eikä tahti tunnu hidastuvan yhtään. Kauden aikana täyttynee 500 liigaottelua, ja 8000 pistettä jäi Loimaalla vain yhden tehdyn pisteen päähän. Oulussa Sivula siis rikkoo ensimmäisenä pelaajana koskaan 8000 liigapisteen rajan ensimmäisellä tehomerkinnällään. 20-vuotias slovakkihakkuri Patrik Matejcik on saanut joitain näyttöpaikkoja, mutta nuorukaisen tehtävänä tullee kauden aikana olemaan helpottaa Upin kuormaa, kun otteluita pukkaa paljon lyhyen ajan sisään.
Viime kaudella Alankomaista takaisin kotimaahan siirtynyt yleispelaaja Aleksi Muukkonen vaihtoi osoitetta myös täksi kaudeksi, kun raitapaita vaihtui tummankeltaiseen Savo Volleyn rotsiin. Korvaajaa hakiessa tähdättiin jälleen ulkomaille. Yleispelaajan paikalle korvaajaa jouduttiin hakemaan hieman kauempaa, ja hieman yli 11 000 kilometrin päässä nappasi. Brasilialainen Gabriel Cavalcante on ollut joukkueen toiseksi tehokkain pistenikkari alkukaudesta, mutta hänkään ei mikään varsinainen sateentekijä ole toistaiseksi ollut. Hurja hengenluoja miekkonen kyllä on, ja herännee taistelemaan paremmin kauden edetessä. Jiri Leinonen nousi viime kauden mittaan hienosti saamansa vastuun tasolle, ja oli selkeästi viime kauden positiivisimpia yllätyksiä. Tällä kaudella vastuut jatkuvat, ja aloituskuusikon paikka on ansaittu. Ikätoveri Juho Turri joutunee tyytymään jämävaihtoihin, varsinkin kun hakkuri Matejcikiä on tapailtu myös yleispelaajan paikalle.
VaLePan keskikaista on Mestaruusliigaan laadukas mutta ohuenlainen. Atro Bergin oltua muutaman pelin kauden alussa poissa, on joukkueen vahvuuteen merkattu kaksi keskitorjujaa. Leinosen veljeksistä vanhempi eli Miro pelaa jo kuudetta liigakauttaan ja kolmatta VaLePan paidassa. Virkaveli Iiro Seppälällä käynnissä on viides liigakausi, kun viime kauden lopuksi kävi kutsu Ducksin 1-sarjamiehistöstä Sastamalaan. Keskiosasto kärsii hieman siitä, että täksi kaudeksi Hurrikaanin paitaan siirtynyttä Juho Kaunistoa ei korvattu ollenkaan, vaan tämä kausi aloitettiin jäljelle jääneellä kolmella miehellä. Keskitorjujat ovat toki erittäin vahvoja, mutta loukkaantumisherkkyys saattaisi hellämielisempää huolettaa.
Liberon paikka on joukkueessa todella nuorissa käsissä. VaLePan oma kasvatti Anselmi Ryyppä sai kirittäjäkseen ikätoveri Ville Vainion Kuortaneen Valmennuskeskuksen 1-sarjan mestarijoukkueesta. Ryypälle kausi on VaLePan joukkueessa jo toinen, Vainiolle Mestaruusliiga on kokonaan uusi tuttavuus. Kaksikko on esiintynyt ikäänsä suuremmalla varmuudella, ja 18-vuotiaille on helppo ennustaa valoisaa tulevaisuutta lentopallossa.
Päävalmentaja Sami Kurttila, miten alkukausi on sujunut kun ensimmäinen ottelukierros tulee täyteen?
Uuteen sarjaan lähdettäessä on aina kysymysmerkkejä kun vertailupohjaa ei ole. Sarjan taso aina hieman elää kausien välillä, kun pelaajat vaihtuvat. Joukkueena ollaan luotu pohjaa elokuun alusta asti, ja on tietenkin mukava nähdä, että tuo pohja kantaa kilpailutilanteissa.
Kuinka tärkeä voitto Loimua vastaan saavutettiin, kun edellisessä pelissä ei oltu omalla tasolla?
Onhan se selvä juttu että voitolla ja tappiolla on tietyt erot. Pitkällä tähtäimellä, jos joukkue on tasainen ja itseluottamus on kohdillaan, ei sitä yksittäiset tappiot saa horjuttaa. Kotikentällä meidän täytyy pärjätä jos halutaan edetä pudotuspeleihin. Ouluhalli on meille iso etu, siellä on hyvin tilaa puolustaa ja totta kai kotiyleisö on tärkeä juttu.
Kuinka tästä eteenpäin?
Kehittämistä meillä totta kai on siinä missä muillakin, mutta oikeita askeleita ollaan otettu. Tulos kertoo aina jotakin, helppoahan tämä olis jos kaikki vain voittais koko ajan. Se mikä toimii ja mitä pitää kehittää, se tuo meille sen tuloksen tai on tuomatta. Ei meidän kannata jatkossakaan tuijotella sarjataulukkoa, vaan vaalitaan yhteistä arkea ja keskitytään omaan tekemiseen.
Tervetuloa kattomaan. Lippujen hinnat ovat aina halvemmat ennakkoon kuin ovelta, ennakkolipun hinnat ovat 9€/11€/15€, ovelta taas 11€/13€/17€. Ostathan lippusi siis mahdollisuuksien mukaan ennakkoon täältä. Ylempänä listan ensimmäinen hinta on lastenlipun hinta, ensimmäiset 100 alle 18-vuotiasta pääsevät otteluun ilmaiseksi, lopuille hinta on ennakkoon 9€ ja ovelta 11€. Voit siis halutessasi ostaa alle 18-vuotiaalle lipun myös ennakkoon, jos et ehdi paikalle ensimmäisen sadan joukossa. Myynnissä edelleen myös kausikortit Seurakaupassa. Ottelulipuilla voit istua mihin päin hallia tahansa, poikkeuksena VIP-katsomo ja anniskelualue vasemman puolen katsomoissa. Lisätietoja katsomoista sekä muista tapahtumajärjestelyistä löytyy täältä. Huomioithan, että tällä kaudella AC Oulu Volley siirtyy kokonaan pois paperisista ottelulehtisistä ja uusi ottelujulkaisu on luettavissa ainoastaan mobiililaitteilla.

ACO Volley
VaLePa