Ennakko

AC Oulu jatkaa valmistautumistaan kohti uutta Mestaruusliigakautta kansainvälisissä merkeissä. Laivastonsiniset matkustavat viikonloppuna Viroon perinteiseen Jaan Gutmannin muistoturnaukseen, jossa vastaan asettuu kovia joukkueita Virosta ja Latviasta.

AC Oulun pitkä valmistautumisjakso saa viikonloppuna jälleen uuden vaihteen silmään, kun joukkue suuntaa Võruun 25.–27. syyskuuta pelattavaan kansainväliseen turnaukseen.

Jaan Gutmannin nimeä kantava turnaus järjestetään jo 67. kerran. Kuuden joukkueen turnauksessa nähdään AC Oulun lisäksi Viron Barrus Võru, Bigbank Tartu ja Pärnu VK, Latvian Ezerzeme/DU sekä Ruotsin Södertelge VBK.

Laivastonsinisten osalta viikonloppu tarjoaa kaksi kovaa alkulohkon mittaria ja sunnuntain sijoitusottelun. Perjantaina vastaan tulee Bigbank Tartu ja lauantaina Ezerzeme/DU. Lohkon sijoitus ratkaisee AC Oulun sunnuntain vastustajan ja sen, pelataanko viikonlopun päätteeksi finaalissa, pronssiottelussa vai sijoista 5–6.

Turnaus on AC Oululle tärkeä osa valmistautumista kohti lokakuun lopussa käynnistyvää Mestaruusliigakautta. Harjoitusottelukausi käynnistyi Kokkolassa Tiikereitä vastaan, ja Võrussa vastaan tulee ensimmäistä kertaa tänä syksynä joukkueita Suomen rajojen ulkopuolelta.

Viron kärkijoukkue heti vastaan

Perjantain avausvastustaja Bigbank Tartu kuuluu Viron lentopallon kestomenestyjiin. Tarton joukkue eteni viime keväänä Viron mestaruussarjan finaaleihin ja päätti kautensa hopeamitaleihin Pärnu VK vietyä mestaruuden.

Bigbank pelasi viime kaudella myös vahvan kansainvälisen ja kotimaisen kilpailukauden. Joukkue sijoittui Baltian liigassa neljänneksi ja eteni Viron cupissa finaaliin asti.

AC Oululle tarjolla on siis heti turnauksen avausiltana erittäin laadukas testi.

Latvian hopeajoukkue lauantain haasteena

Lauantaina Laivastonsinisten vastustajaksi asettuu Daugavpilsista tuleva Ezerzeme/DU.

Myös latvialaisjoukkue pelasi viime keväänä oman maansa mestaruudesta. Ezerzeme/DU eteni Latvian mestaruussarjan finaaleihin, joissa Robežsardze/RSU vei lopulta mestaruuden. Daugavpilsilaiset päättivät kautensa Latvian hopeamitaleihin.

Kaksi erilaista ja kovatasoista kansainvälistä vastustajaa tarjoavat AC Oululle arvokasta tietoa siitä, missä Laivastonsinisten peli kulkee reilua kuukautta ennen Mestaruusliigan avausta.

AC Oulun ottelut Võrussa

Perjantai 25.9. klo 18.00
Bigbank Tartu – AC Oulu Volley

Lauantai 26.9. klo 16.00
Ezerzeme/DU – AC Oulu Volley

Sunnuntai 27.9.
Sijoitusottelu:

klo 11.00 sijat 5–6
klo 13.30 pronssiottelu
klo 16.00 finaali

Turnaus pelataan Võru Spordikeskuksessa.