Uutinen

Mikäpä sen tärkeämpi palanen joukkuetta kuin päävalmentaja? AC Oulu Volley saa jatkaa myös uudella nimellä tutun osaavassa valmennuksessa, kun kolminkertainen Suomen mestari ja entinen maajoukkueen apuvalmentaja Sami Kurttila jatkaa päävalmentajan roolissa.

Kurttila jatkaa viime kaudella 1-sarjan finaaliin johtanutta matkaa myös AC Oulu Volleyn peräsimessä tulevan kauden kattavalla sopimuksella. 20-vuotisella valmentajaurallaan Sami on ehtinyt valmentaa niin 1-sarja- kuin liigajoukkueita, ja sekä miesten että naisten joukkueita.

Suurelle yleisölle hän on kuitenkin varmasti tutuin Sun Volleyn ja Vammalan Lentopallon päävalmentajana sekä Suomen maajoukkueen apuvalmentajana. Sun Volley eteni kauden 2009-10 päätteeksi lähes sensaatiomaiseen mestaruuteen sekä Suomen Cupin voittoon, samoin kuin Valepa kahtena peräkkäisenä kautena 2016-18. Maajoukkueen apuvalmentajana Sami toimi Joel Banksin valmentajakaudella 2019-23, ja noina vuosina vyölle kertyi kolmet EM-kisat, olympiakarsinnat sekä Hopeisen liigan kakkossija.

Sami Kurttila
Päävalmentaja
Syntynyt 5.6.1974


Pelaajaura
1997-98 Oulun Kisko, 1-sarja
1998-99 Etta, 1-sarja
1999-2001 Etta, Mestaruusliiga
2001-2004 Kempeleen Pyrintö, 1-sarja


Palkinnot pelaajana
1-sarjan hopea 2001-02
1-sarjan pronssia 1998-99


Valmentajaura
2005-06 Kempeleen Lentopallo, 1-sarja, apuvalmentaja
2008-09 Kempeleen Lentopallo, Mestaruusliiga, päävalmentaja
2009-12 Sun Volley, Mestaruusliiga, päävalmentaja
2015-16 Etta naiset, 1-sarja, päävalmentaja
2016-18 VaLePa, Mestaruusliiga, päävalmentaja
2019-23 Suomen lentopallomaajoukkueen apuvalmentaja
2021-22 Etta naiset, 1-sarja, apuvalmentaja
2012- Oulun Seudun Urheiluakatemia, akatemiavalmentaja

Palkinnot valmentajana
3 Suomen mestaruutta; Sun Volley 2010, VaLePa 2017 ja 2018
3 Suomen Cupin voittoa; Sun Volley 2010, VaLePa 2017 ja 2018
Kaudella 2017-18 VaLePa oli historian ensimmäinen
pohjoismaalainen joukkue Mestarien Liigan lohkovaiheessa
Euroopan Hopeisen liigan hopea 2022
1-sarjan hopea 2025

Olen totta kai iloinen ja otettu, että pääsen valmentamaan oululaista Mestaruusliiga-joukkuetta. Viime kerrasta on jo muutama vuosi aikaa, joten on ilo palata liigatasolle, jota on saanut seurata hyvinkin läheltä jo 20 vuotta. Joka vuosi on tullut jonkin verran kyselyitä liigaan valmentamaan niin miehissä kuin naisissa, mutta mielekäs siviilityö Oulunseudun Urheiluakatemiassa on pitänyt Oulussa.

Tulevan kauden joukkue on rakennettu maltilla. Oulussa on vetovoimaa, ollaan saatu joukkueeseen ne pelaajat joita ollaan haluttu. 14 pelaajan sopimukset on ollut tehtynä jo hyvän aikaa, ja joukkue on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Pelaajat on aloittaneet omatoimisen fysiikkaharjoittelun toukokuun alussa, ja ensi viikolla joukkue kokoontuu ensimmäistä kertaa yhteisiin lajitreeneihin.

– Sami Kurttila, AC Oulu Volleyn päävalmentaja