AC Oulu Volleyn riveihin keskitorjuja ja hakkuri Amerikan mantereelta

Uutinen

Vaikka Oulussa joukkuetta on rakennettu maltilla ja ennen kaikkea paikallisuus edellä, ihan kaikkia paikkoja ei ole mahdollista kotimaan rajojen sisältä täyttää. Ulkomailta lähdettiin hakemaan kovapomppuista hakkuria, sekä kovakätistä keskitorjujaa. Molemmat löydettiin, ja laivastonsinisiä vahvistavat ensi kaudella keskitorjuja Matthew Gentry sekä hakkuri Samuel Jackman.

Matthew Gentry valmistui tänä keväänä Lincoln Memorial -yliopistosta USA:n Tenneseessä. Sieltä mukaan tarttui sekä nelivuotinen alempi (Bachelor’s Degree) että kaksivuotinen ylempi (Master’s Degree) yliopistotutkinto liiketoiminnan hallinnon alalta. 201-senttinen Matt on kotoisin Hudsonista, Ohion osavaltiosta. Kotiosavaltiossaan Matt pelasi Hudson High School -lukiojoukkueessa, jonka kapteenina hän toimi kolmena vuonna peräkkäin. Vuodesta 2019 Matt on pelannut Lincoln Memorial Railsplitters -yliopistojoukkueessa Yhdysvaltojen NCAA-yliopistoliigassa, jossa takana on 117 ottelua ja 738 pistettä, joista lähes puolet torjumalla. Tuleva kausi on 24-vuotiaalle jenkille ensimmäinen lentopalloammattilaisena ulkomailla.

Kovimmat näytöt löytyy toistaiseksi vielä beach volley -kentiltä, joilla Matt on ollut Yhdysvaltojen yliopistomaajoukkueessa, sekä alle 21-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2021. Viime vuodet Matt on kuitenkin panostanut tosissaan lentopalloon. Matthewin kesä on yliopistosarjan loputtua kulunut USA:n maajoukkueen valmennuskeskuksessa Anaheimissa. Vaikka paikka Nations League -joukkueessa ei vielä tällä erää auennut, on jenkkien päävalmentaja Karch Kiraly jo kahteen eri kertaan pyytänyt Mattia jäämään harjoittelemaan joukkueen kanssa valmennuskeskukseen. Ouluun on siis saapumassa huippukuntoinen keskitorjuja aivan Amerikan mantereen suurimpien lahjakkuuksien joukosta.

Matthew pelasi viime kauden Lincoln Memorial Universityssä, joka ei ainakaan viime kauden perusteella ole aivan USA:n huippuja lentopallon saralla. Olikohan sijoitus 12. viime kaudella. Aikaisemmin on panostanut enemmän beachiin, mutta nyt on tosissaan sisälentiksen kanssa. Joukkueeseen lähdettiin hakemaan vahvaa hyökkääjää jolla on myös vahva hyppysyöttö, ja Matt on juuri sellainen. On päässyt harjoittelemaan USA:n maajoukkueen mukana, ja mahdollisuudet on vielä päästä Pan-American -turnaukseen pelaamaan. Matt on erittäin motivoitunut urheilija, juurivalmistunut, ja nyt hänellä on mahdollisuus nähdä mitä Euroopassa on tarjolla.

Aina kun ulkomaalaisia pelaajia joukkueeseen haetaan, täytyy onnistuneissa hankinnoissa olla puolet pelitaitoja ja puolet persoonaa. Paljon käytiin pelaajia läpi, ja kovasti on tehty taustatyötä. Skouttaushommissa täytyy aina yrittää tietää mitä saa, ja sitä kautta ollaan monta kertaa Mattin kanssa juteltu. Hän vaikuttaa todella mukavalta ja asialliselta persoonalta, ja on myös todella omistautunut tälle projektille. Yllätti oman managerinsakin kun hänen pöydällä oli meidän tarjouksen lisäksi rahakas tarjous Espanjan huippujoukkueelta, mutta hän valitsi meidät. Kuulemma ensimmäinen kerta tämän managerin uralla, kun joku valitsee Suomen Espanjan sijasta.

– Sami Kurttila, AC Oulu Volleyn päävalmentaja

Matthew Gentry
Keskitorjuja
Syntynyt 22.3.2001
Kotipaikka Hudson, Ohio, USA
Pituus 201cm

NCAA-yliopistoliigassa 117 ottelua
738 tehopistettä, 136 ässää, 346 torjuntaa

Lukioiden liigan All-Stars -joukkueessa 2018 ja 2019
USA High Performance -lukioturnauksen pronssi 2018
Yliopistojen beach volley -maajoukkue 2020, 2022, 2024
Beach volleyn U21 MM-kisat 2021, sijoitus 9.
USA:n korkeakoulujen beach volley -turnauksen hopeaa 2024
USA:n korkeakoulujen beach volley -turnauksen kultaa 2025
Yliopistojen IVA-turnauksen mestaruus 5 kertaa peräkkäin, 2021-2025
IVA-turnauksen All-Stars -joukkueessa 2023
IVA-turnauksen paras hyökkääjä 2023
AVCAn eli lentopallovalmentajien järjestön kunniamaininta 2023 ja 2025
NCAA-yliopistoliigan hyökkäystarkkuustilaston voitto 2025


2015-19 Hudson High School
2019-25 Lincoln Memorial University Railsplitters

Miksi AC Oulu Volley?

Keskustelut päävalmentaja Kurttilan kanssa puhelimessa vakuuttivat minut. Olen kuullut paljon hyvää suomalaisesta liigasta, ja odotan innolla ensimmäistä ammattilaiskauttani Oulussa!

Mitä tuot mielestäsi joukkueeseen?

Olen energinen pelaaja, rakastan kilpailua ja haluan kehittyä jatkuvasti

Mitä odotat tulevalta kaudelta yksilönä ja mitä joukkueena?

Pelasin viime kauden NCAA-yliopistoliigaa, ja olin siellä koko liigan hyökkäystarkkuustilaston ykkönen. Toivottavasti voin jatkaa samaa myös Oulussa, ja auttaa joukkuettani erityisesti hyökkäyssuuntaan. Torjunnassa haluan olla ohittamaton muuri! Joukkueena odotan menestystä liigassa, joka toivottavasti huipentuu mestaruuteen!

Onko Oulu tai ylipäätään Suomi ollenkaan tuttu ennen tänne muuttoa?

Tunnen muutaman pelaajan, jotka ovat pelanneet Suomessa. Lisäksi keskusteltuani Kurttilan kanssa, odotan innolla pääseväni pelaamaan Oulussa. Usein minua varoitellaan, että Suomessa on todella kylmä, mutta kotikaupunkini Amerikassa on myös kylmä ja pimeä joten ei mitään uutta! Odotan näkeväni paljon Suomen kaunista luontoa, koska viihdyn paljon ulkona. Olen myös kuullut että useimmat ihmiset Suomessa ymmärtävät englantia, mikä on valtava plussa.

Mikä on erikoinen taito joka sulta löytyy?

Rakastan kalastusta! Olen innokas perhokalastaja kotopuolessa, ja rakastan jokia ja puroja joissa kalastaa

Kerro joku fakta, jota suuri yleisö ei välttämättä susta tiedä.

Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, ja rakastan löytää uudenlaista musiikkia sekä uusia genrejä. Jos suosikki täytyisi valita, kuuntelisin eniten varmaan amerikkalaista kantria tai R&B:tä, mutta kuuntelen kyllä mitä tahansa

Samuel Jackman on tasan kaksimetrinen kanadalais-jamaikalainen hakkuri. Kanadan passi 24-vuotiaalta Samuelilta löytyy miekkosen synnyttyä Kanadan Manitobassa, ja Jamaikan passi myönnettiin myös automaattisesti vanhempien kansalaisuuden perusteella. Ensisijainen kansalaisuus on kuitenkin kanadalainen, ja halutessaan edustaa vanhempiensa kotimaata kansainvälisissä otteluissa, onnistuisi se vasta hakemusmenettelyn jälkeen. Samuel aloitti lentopallouransa Brandonin yliopistossa Kanadassa. Kahden vuoden jälkeen yliopisto-opinnot jatkuivat vajaa 400km etelämpänä USA:n puolella, Jamestownin yliopistossa, jäljelläolevat kaksi vuotta. Pääaineena yliopistossa oli yrityslähtöinen markkinointi, ja sivuaineena ekologia.

Aivan uusi juttu myöskään pohjoisen ilmasto ei ole, ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan Samuel edusti Ruotsin liigan Floby VB:tä. Toisen ammattilaiskauden itävaltalaisen Amstettenin paidassa loputtua lyhyeen, sai Samuel vielä paikan loppukaudeksi Kreikan A2-liigan Iraklis Thessalonikista. Seuraava kausi alkoi samassa liigassa GS Kerateas -joukkueessa, mutta seuran ajauduttua taloudellisiin ongelmiin, löytyi myös viime kauden lopulle uusi seura, tällä kertaa Libanonin liigan Baouchriehista. Samuel muuttaa Ouluun loppukesästä yhdessä vaimonsa Baileyn kanssa, joka seuraa viereltä miehensä ammattilaisuraa Suomen myötä jo viidennessä maassa.

Jos keskarin kanssa tehtiin iso määrä töitä, niin hakkureita käytiin tiimin kanssa läpi varmaan satamäärin, aivan älyttömän iso työ. Lähtökohtaisesti ei haluttu kahta vastavalmistunutta pelaajaa. Samuel on pelannut Euroopassa jo kolmen kauden ajan, hän jo tietää mitä ammattipelaaminen vaatii. On kotoisin Kanadasta ja on pelannut myös Ruotsissa, joten tietää kyllä mitkä olosuhteet pohjoisessa on.

Todella kovahyppyinen kaveri Suomen liigaan. Ei missään nimessä valmis pelaaja, mutta totta kai myös valmennuksella on vastuu viedä häntä eteenpäin. Erittäin hyvät aihiot kuitenkin hänellä olemassa. Räjähtävä ja fyysinen pelaaja, joka pystyy hyökkäämään ja vaikuttamaan palloon korkealla. Kreikassa pelasi hyvän kauden, harmillisesti joukkueelta loppui rahat kesken kauden, mutta onneksi löytyi paikka Libanonista. Kesän ajan Samuel treenaa Yhdysvalloissa oman fysiikkavalmentajan kanssa, ja ennen Suomeen muuttoa treenaa vielä Floridassa Long Beachin yliopiston joukkueen kanssa. Tulee olemaan erittäin kovassa kunnossa kun saapuu loppukesästä Suomeen.

– Sami Kurttila, AC Oulu Volleyn päävalmentaja

Samuel Jackman
Hakkuri
Syntynyt 24.10.2000
Kotipaikka St. Jean Baptiste, Manitoba, Kanada
Pituus 200cm


Canada West ja U Sports Championship -yliopistosarjojen mestaruudet 2018-19
Pohjois-Amerikan NAIA-yliopistosarjan paras hakkuri 2021 ja 2022
NAIA-konferenssin voitto 2021 ja 2022

NAIA-konferenssin paras pelaaja 2022

2018-20 Brandon University, Kanada
2020-22 Jamestown University, USA
2022-23 Floby VK, Ruotsi
2023-24 VCA Amstetten, Itävalta/Iraklis Thessaloniki, Kreikka
2024-25 GS Kerateas, Kreikka/Baouchrieh, Libanon

Miksi AC Oulu Volley?

Tavoitteeni oli pelata korkeatasoisessa liigassa ja kehittää itseäni. Keskustelu päävalmentaja Kurttilan kanssa vakuutti minut siitä, että tulemme työskentelemään joukkueena parasta mahdollista tulosta ja sitä kautta sijoitusta kohti

Mitä tuot mielestäsi joukkueeseen?

Olen energinen ja kilpailuhenkinen pelaaja. Tuon tiimiin positiivisuutta, jonka uskon olevan avain voittavaan tiimidynamiikkaan

Mitä odotat tulevalta joukkueelta yksilönä ja mitä joukkueena?

Henkilökohtaisesti toivon löytäväni paikkani yhtenä Suomen liigan kovimmista hyökkäyspelaajista. Joukkueena mielestäni tavoitteemme pitäisi olla paikka neljän parhaan joukossa

Onko Oulu tai ylipäätään Suomi ollenkaan tuttu ennen tänne muuttoa?

Tiedän että talvikuukausina keli kylmenee huomattavasti, ja pimeä tulee aikaisemmin. Tiedän myös, että hieman pohjoisempana on Joulupukin kylä, johon haluaisin joskus käymään.

Mikä on erikoinen taito joka sulta löytyy?

Olen hyvä nostamaan joukkuehenkeä, joten aina kun joku tarvitsee piristystä tai lisäenergiaa, olen oikea mies tuomaan sitä

Kerro joku fakta, jota suuri yleisö ei välttämättä susta tiedä.

Pelasin nuorempana keskitorjujan paikkaa, mutta nyttemmin olen siirtynyt hakkurin paikalle

Uutta verta laivastonsinisiin - Parkkisista seurahistorian ensimmäinen veljespari

Uutinen

AC Oulu Volleyn seuraava tulevaisuuden nimi on Otto Parkkinen. Viime kaudella liigadebyyttinsä tehneen Veeti Parkkisen nuorempi veli on pelannut jo 1-sarjatasolla liberoa lukuunottamatta jokaista mahdollista pelipaikkaa, ja nyt on aika ottaa se seuraava steppi liigatasoa kohti. Kempeleen Lentopallon kasvatti oli viime kaudella 2-sarjan parhaita pistemiehiä, ja kävi esiintymässä edukseen myös muutamassa Kiskon 1-sarjaottelussa. Sopimus kattaa tulevan kauden.

Otto Parkkinen on hiljattain 19 vuotta täyttänyt 195-senttinen nuorukainen, joka otti ensimmäiset askeleensa aikuisten sarjassa kasvattajaseuransa Kempeleen Lentopallon riveissä 2-sarjassa vuonna 2021. Sittemmin tie vei Lentopalloseura Ettaan, ensin 1-sarjassa ja vuotta myöhemmin 2-sarjassa. Viime kaudelta otteluita löytyy Kiskon paidasta sekä 1- että 2-sarjasta. Viime kaudella Otto pelasi 2-sarjaa yleispelaajana ja hakkurina, keskitorjujan paikkaa A-poikien SM-finaaleissa ja passarin paikkaa Kiskon 1-sarjajoukkueessa. AC Oulun paidassa ensisijainen pelipaikka tulee olemaan keskitorjuja.

Otto on hyvä joukkuepelaaja, sillä tavalla hyvä myös valmentajalle että pystyy tarvittaessa pelaamaan useampaa pelipaikkaa. Monikäyttöinen pelaaja ja hyvä fysiikka. Koko ajan tulee hyökkäyksiin ja syöttöön lisää voimaa.

– Sami Kurttila, AC Oulu Volleyn päävalmentaja

Otto Parkkinen
Keskitorjuja
Syntynyt 4.4.2006
Kasvattajaseura Kempeleen Lentopallo
Pituus 196cm


C-poikien alue-SM kultaa 2020
B-poikien SM-kulta 2022
B-poikien alue-SM kultaa 2022
B-poikien SM-pronssi 2023
A-poikien SM-hopea 2024
1-sarjan hopea 2025


2018-19 Kempeleen Lentopallo D-, C- ja B-pojat
2019-21 Kempeleen Lentopallo C- ja B-pojat
2021-22 Kempeleen Lentopallo B- ja A-pojat, 2-sarja
2022-23 Kempeleen Lentopallo B- ja A-pojat, Etta 1-sarja
2023-24 Kempeleen Lentopallo A-pojat, Etta 2-sarja
2024-25 Kempeleen Lentopallo A-pojat, Kisko 2-sarja ja 1-sarja

Miksi AC Oulu Volley?

Oulussa on perhe ja kaikki muu tarvittava

Mitä tuot mielestäsi joukkueeseen?

Nuoruutta ja monipuolisuutta

Mitä odotat tulevalta kaudelta yksilönä ja mitä joukkueena?

Itseltäni tilaisuuksia näyttää osaamistani, joukkueelta kunniaa ja menestystä

Mitä aiot tehdä tulevan kauden aikana Oulussa mikä jäi viime kaudella tekemättä?

Käyn Veetin luona kylässä

Mikä on erikoinen taito joka sulta löytyy?

Olen erittäin taitava nukkumaan päikkäreitä

Kerro joku fakta, jota suuri yleisö ei välttämättä susta tiedä.

Olen värisokea

Kolme tuttua liigakasvoa AC Oulu Volleyn riveihin

Uutinen

Oululainen lentopallon liigajoukkue alkaa löytää muotonsa, kun keskikaistaa täydennetään yhdellä pelaajalla ja liberon tontti täytetään kertarysäyksellä. Kaikilta uusilta kasvoilta löytyy jo vähintään toistasataa ottelua Mestaruusliigasta, ja solmitut sopimukset kattavat kaikilla tulevan kauden. Uudet laivastonsiniset ovat liberot Aleksi Mäkiluoma ja Tatu Hakkarainen, sekä keskitorjuja Atte Rissanen.

Aleksi Mäkiluoma on pelannut jo mittavan uran ylemmillä sarjatasoilla. Ensimmäiset pelit 2-sarjassa kertyivät jo 15-vuotiaana, ja Mestaruusliigassakin kausia on takana jo useampia. 24-vuotias libero suoritti liigadebyyttinsä syyskuun lopulla 2019, ja vietti seuraavat viisi kautta Kokkolan Tiikereiden paidassa. Vaikka menneen kauden pääedustus olikin 1-sarjan Vaasan Kiistossa, mahdollisti lainasopimus kuitenkin yhden pelin pelaamisen vielä Tiikereidenkin paidassa ennen playoffien alkua. Alahärmän Kisan kasvatti Aleksi eli kavereille ”Luigi” oli mukana myös Tiikereiden viimeisimmässä menestysputkessa vuosina 2020-21, jonka päätteeksi palkintokaapissa oli SM-pronssia ja Suomen Cupin hopeaa.

Aleksi Mäkiluoma
Libero
Syntynyt 20.2.2001
Kasvattajaseura Alahärmän Kisa
Pituus 178cm


Liigakokemusta 135 runkosarjaottelua, 16 playoff-ottelua, yht. 151 ottelua
Ensimmäinen liigaottelu: 30.9.2019 Kokkolan Tiikerit – VaLePa


C-poikien SM-hopeaa 2015
C-poikien SM-hopeaa 2016
B-poikien SM-pronssia 2016
B-poikien SM-hopeaa 2017
B-poikien SM-pronssia 2018
A-poikien SM-pronssia 2019
SM-pronssia 2021
Suomen Cupin hopeaa 2021


15 PROlibero-valintaa kahden kauden ajalta

2014-16 Kauhavan Wisa C-pojat
2016-17 Kauhavan Wisa B-pojat, 2-sarja
2017-18 Kauhavan Wisa B- ja A-pojat, 2-sarja
2018-19 Kauhavan Wisa A-pojat ja Alahärmän Kisa 2-sarja
2019-20 Kauhavan Wisa A-pojat ja Kokkolan Tiikerit Mestaruusliiga
2020-21 Alahärmän Kisa A-pojat ja Kokkolan Tiikerit Mestaruusliiga
2021-24 Kokkolan Tiikerit Mestaruusliiga
2024-25 Vaasan Kiisto 1-sarja ja Kokkolan Tiikerit Mestaruusliiga

Miksi AC Oulu Volley?

Oulu on mukava kaupunki. Halusin päästä mukaan oululaiseen lentopallotarinaan joten valinta oli selkeä

Mitä tuot mielestäsi joukkueeseen?

Arkeen kovaa treenamista ja toivottavasti vähäsen huumoria

Mitä odotat tulevalta kaudelta yksilönä ja mitä joukkueena?

Odotan kehitystä urheilijana ja siten seuraavan stepin ottamista. Joukkueelta odotan laatua arjessa ja hyviä vääntöjä peleissä

Onko Oulu ennestään tuttu?

Oulu on tullut vähäsen jo tutuksi sillä kavereita asuu paljon Oulussa

Mikä on erikoinen taito joka sulta löytyy?

Olen äärimäisen hyvä heittämään koripalloa ”logolta”

Kerro joku fakta, jota suuri yleisö ei välttämättä susta tiedä.

Olen todella tarkka aamurutiinista ja sen valmistelut alkaa aina jo edeltävänä iltana

Tatu Hakkarainen siirtyy pohjoiseen liigataipaleensa lopettaneen Karelian Hurmoksen miehistöstä. 26-vuotiaalle liberolle muutto Ouluun on ensimmäinen maisemanmuutos liigauralla, Tatu on edustanut Hurmosta koko viisivuotisen liigauransa. 146 ottelua pelanneen Tatun kasvattajaseura on Rautavaaran Raiku, ja debyytti Mestaruusliigassa tapahtui lokakuussa 2020. Myös Tatu pelasi liberolle merkittävien tilastojen valossa parhaan kautensa, sijoittuen vastaanottoprosentillaan 54% koko sarjan 15 parhaan vastaanottajan joukkoon. Tatun takataskusta löytyy myös kaksi neljättä sijaa liigan kausittaisessa Prolibero-kilpailussa, ja yhteensä Prolibero-valintoja löytyy 47 kappaletta.

Tatu Hakkarainen
Libero
Syntynyt 6.5.1999
Kasvattajaseura Rautavaaran Raiku
Pituus 185cm


Liigakokemusta 135 runkosarjaottelua, 11 playoff-ottelua, yht. 146 ottelua
Ensimmäinen liigaottelu: 2.10.2020 Akaa-Volley – Karelian Hurmos


47 PROlibero-valintaa neljän kauden aikana,
kokonaiskilpailussa kahdesti sijoitus neljäs


2013-14 Pielaveden Sampo C-pojat
2014-16 Pielaveden Sampo B-pojat
2016-17 Kiuruveden Luomu-Wolley 2-sarja ja Nilsiän Nujakka 1-sarja
2016-19 Pielaveden Sampo A-pojat
2018-19 Pielaveden Sampo 2-sarja
2019-20 Nilsiän Nujakka 2-sarja
2020-2025 Karelian Hurmos Mestaruusliiga

Miksi AC Oulu Volley?

Kiinnostava uusi seura täynnä potentiaalia. Seuralla on vahvat taustat ja kivenkova valmennustiimi. Nämä mahdollistavat joukkueen menestymisen ja oman kehittymisen

Mitä tuot mielestäsi joukkueeseen?

Energiaa ja iloa! Tuon joukkueseen energiaa tilanteessa kuin tilanteessa ja autan joukkuekavereita loistamaan tiukoissakin paikoissa

Mitä odotat tulevalta kaudelta yksilönä ja mitä joukkueena?

Yksilönä haluan kehittyä askeleen paremmaksi ja viedä omaa pelaamista eteenpäin auttaen näin joukkuetta saavuttamaan täyden potentiaalinsa. Joukkueena odotan menestystä yhtenäisyyden ja kovan taistelutahdon kautta

Onko Oulu ennestään tuttu?

Oulu on aivan uusi tuttavuus! Ainoa kosketus Ouluun on yksi käynti pääsykokeissa noin kuusi vuotta sitten

Mikä on erikoinen taito joka sulta löytyy?

Osaan jongleerata kuudella pallolla

Kerro joku fakta, jota suuri yleisö ei välttämättä susta tiedä.

Olen esiintynyt Talent Suomi – ohjelmassa

Molemmat tulevan kauden liberot ovat erittäin urheilullisia ja nopeita kavereita, sekä todella hyviä puolustuspelissä. Oikeastaan sellaisia liberon prototyyppejä. Liberon tontilla meillä on siitä mahtava tilanne, että pojat pääsee kilpailemaan tosissaan ykkösliberon paikasta ja puskemaan toisiaan eteenpäin.

– Sami Kurttila, AC Oulu Volleyn päävalmentaja

Atte Rissanen on 27-vuotias keskitorjuja, joka siirtyy Ouluun niin ikään Hurmoksesta. Edelliset kuusi kautta Hurmos-paidassa Tatun joukkuekaverina viettänyt Atte on Liperi Volleyn kasvatti. 195-senttiseltä keskikorstolta löytyy liigakokemusta yli 200 ottelua Hurmoksen lisäksi Liiga-Riennon ja Vantaa Ducksin riveistä. Jo 2016 liigadebyyttinsä tehnyt Atte pelasi viime kaudella pisteiden valossa ylivoimaisesti uransa parhaan kauden. 55 torjunnalla napsahti paikka kirkkaasti torjuntatilaston top-10:ssä, ja hyökkäyspisteitäkin kertyi 137 kappaletta 52%:n tarkkuudella. Myös hyökkäysten onnistusprosenteissa Atte sijoittui ihan sarjan kymmenen parhaan kintereille.

Attelta löytyy reippaasti kokemusta Mestaruusliigasta, joten tuo varmasti sitä kautta varmuutta ja rauhallisuutta mukanaan. Tasainen suorittaja, jonka odotan tuovan joukkueeseen johtajuutta varsinkin nuoremmille pelaajille.

– Sami Kurttila, AC Oulu Volleyn päävalmentaja

Atte Rissanen
Keskitorjuja
Syntynyt 7.10.1997
Kasvattajaseura Liperi Volley
Pituus 195cm


Liigakokemusta 211 runkosarjaottelua, 15 playoff-ottelua, yht. 226 ottelua
Ensimmäinen liigaottelu: 22.10.2016 Kokkolan Tiikerit – Liiga-Riento

A-poikien SM-hopea 2017

2013-15 Oulunsalon Vasama A-pojat
2014-16 Kuortaneen Valmennuskeskus, 1-sarja
2016-17 Joensuun Liiga-Riento, Mestaruusliiga
2017-19 Vantaa Ducks, Mestaruusliiga
2019-2025 Karelian Hurmos, Mestaruusliiga

Miksi AC Oulu Volley?

Olen seurannut Kiskon matkaa somesta sekä kuullut paljon hyvää tutuilta jotka Oulussa ovat pelanneet jo Kiskon aikana. Seuran valmennus ja taustat vaikuttavat mielestäni olevan aivan Suomen huippua

Mitä tuot mielestäsi joukkueeseen?

Kokemusta liigakentiltä, rentoutta ja varmuutta

Mitä odotat tulevalta kaudelta yksilönä ja mitä joukkueena?

Haluan päästä uudelle tasolle pelaajana, ja kehittää tasaisesti joka osa-aluetta pelissäni. Joukkueena odotan meiltä ennakkoluulotonta liigadebyyttikautta ja suurta kehittymistä joukkueena kesän ja kauden aikana

Onko Oulu ennestään tuttu?

On. Pelasin Oulunsalon Vasamassa junnuna kolme vuotta Marttilan Jannen kanssa samassa ikäluokassa, silloin Oulu ja Oulunsalo tuli tutuksi

Mikä on erikoinen taito joka sulta löytyy?

Viisi vuotta olen tehnyt hierontaa ja urheiluhierontaa pelaajauran ohessa, siinä on tullut muutama jippo opittua

Kerro jokin fakta, jota suuri yleisö ei välttämättä susta tiedä.

Minusta tuli isä huhtikuussa, muutamme siis Ouluun koko perheen voimin

Paluumuuttaja Veeti Parkkinen ACO Volleyn ensimmäinen hakkurihankinta

Uutinen

AC Oulu Volleyn tulevan kauden hakkuriosaston ensimmäinen julkistus on kauden 2023-24 jo Kiskon paidassa palloa rataan takonut Veeti Parkkinen. Viime kaudeksi Veeti solmi ensimmäisen liigasopimuksensa Valepan kanssa, mutta sairastelun sävyttämä kausi Sastamalassa ei tuonut aivan toivottua buustia ammattilaisuralle. Uutta nostetta 20-vuotias Kempeleen Lentopallon kasvatti hakeekin nyt kotiseudultaan 1+1 -vuotisella sopimuksella.

Parkkinen kuului toissakaudella Kiskon 1-sarjamiehistön parhaimmistoon, ja sijoittuikin runkosarjan pistepörssin kolmanneksi. Vaikka kausi päättyikin kirvelevästi finaalitappioon, olivat Veetin näytöt sen verran vahvat, että liigapaikka aukeni Valepan riveissä. Näytönpaikat jäivät kuitenkin ensin hakkurilegenda Urpo Sivulan ja myöhemmin maajoukkuehakkuri Aaro Nikulan takana vähäisiksi, eikä urakkaa helpottaneet myöskään terveysmurheet. Nyt nuo murheet ovat kuitenkin takanapäin, ja voimme ihan virallisestikin toivottaa Veetin tervetulleeksi laivastonsinisiin!

Jatketaan samalla linjalla, eli tuetaan oman alueen potentiaalisten nuorten kehittämistä ja halutaan viedä heitä eteenpäin urheilijoina. Veetille teki varmasti hyvää päästä näkemään liigan vaade ja kokemaan se harjoitusrytmi. Nyt myös varmasti näkee että pystyy pärjäämään siellä, vaikka paljoa ei peliaikaa viime kaudella saanutkaan. Nuoresta iästä huolimatta todella fyysinen kaveri, jolla on kaikki fyysiset edellytykset pärjätä liigatasolla. Haluaa varmasti näyttää että kuuluu kentälle ja saa meillä taatusti näyttöpaikkoja.

– Sami Kurttila, AC Oulu Volleyn päävalmentaja

Veeti Parkkinen
Hakkuri
Syntynyt 5.11.2004
Kasvattajaseura Kempeleen Lentopallo
Pituus 195cm

Ensimmäinen liigaottelu: 24.10.2021 Etta – TuTo Volley

B-poikien alue-SM hopea 2019
A-poikien SM-hopea 2024
1-sarjan hopea 2024

2018-19 Kempeleen Lentopallo C- ja B-pojat
2019-20 Kempeleen Lentopallo B-pojat
2020-21 Kempeleen Lentopallo B- ja A-pojat
2021-22 Kempeleen Lentopallo A-pojat, NaPa 1-sarja, Etta Mestaruusliiga
2022-23 Kempeleen Lentopallo A-pojat, Etta 1-sarja
2023-24 Kempeleen Lentopallo A-pojat, Oulun Kisko 1-sarja
2024-25 Vammalan Lentopallo

Miksi AC Oulu Volley?

Kotikaupunkiin palaaminen tuntui parhaalta vaihtoehdolta ja oli paloa päästä takasin osaksi joukkueen matkaa

Mitä tuot mielestäsi joukkueeseen?

Nuorta intoa ja kovaa treenimotivaatiota. Jos on sakkokassa nii sinne myös katetta

Mitä odotuksia sulla on tulevalta kaudelta yksilönä ja joukkueena?

Yksilönä odotan mahdollisuutta päästä näyttämään omia kykyjäni ja isojen loikkien ottamista henkilökohtaisessa kehityksessä. Joukkueena odotan meiltä parasta mahdollista menestystä uudella sarjatasolla ja kovia matseja.

Mitä Oulussa ehti tulla ikävä?

Perhettä, kavereita ja kaupunkia

Mikä on erikoinen taito mikä sulta löytyy?

Hakkuriksi koen että heitän ihan hyviä passeja

Kerro joku fakta mitä suuri yleisö ei välttämättä susta tiedä.

Pelasin kutosluokalla about viikon jenkkifutista

Jatkuvuutta ACO Volleyn laidoille Marttilan ja Hännisen voimin

Uutinen

AC Oulu Volleyn laitahyökkäyksissä on roimasti ruutia myös tulevalla kaudella, kun viime kauden 1-sarjan kärkimiehiin kuuluva kaksikko Janne Marttila ja Aleksi Hänninen tekevät paluun Mestaruusliigaan. Koko 1-sarjakauden parhaisiin laitapelaajiin lukeutuneelle kaksikolle ei Mestaruusliigakaan ole uusi tuttavuus, molemmilta löytyy kokemusta jo ympäri Suomea. Marttilan sopimus on mallia 1+1, Hännisen puolestaan 2+1.

Mestaruusliigan kauden 2023-24 pisteiden valossa paras suomalainen yleispelaaja Janne Marttila oli viime kaudella koko 1-sarjan ehdottomia hahmoja. Janne sijoittui runkosarjan pistepörssin neljänneksi ja takoi pudotuspelit läpi yli 20 pisteen ottelukeskiarvolla, huipentuen ratkaisevan finaalin 36 pisteen iltaan. Jannelle tuleva Mestaruusliiga-kausi on jo yhteensä kymmenes, ja otteluita tuolta ajalta on yli 260 kappaletta. Kauden aikana rikkoutunee myös jo 2000 tehdyn liigapisteen raja.

Aleksi Hänninen puolestaan lähtee kohti kolmatta liigakauttaan. Kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana Ettan paidassa liigadebyyttinsä lokakuussa 2021 tehnyt Hänninen teki liigasopimuksen Raision Loimun kanssa kaudeksi 2023-24, mutta vain neljän ottelun jälkeen kausi katkesi jalkavammaan. Viime kaudella Aleksi kolkutteli myös 1-sarjan pistepörssin top-10:ä. Juniorimaajoukkueiden vakiokasvolla on takanaan myös kahdet nuorten EM-kisat.

Saatiin pidettyä tärkeitä palasia. Janne pelasi viime kaudella itselleen vähän oudommalla pelipaikalla, aiemmin on kannuksensa ansainnut yleispelaajan paikalla ja saakin ens kaudeksi siirtyä sinne takaisin. Janne on niitä pelaajia johon olen tutustunut ensimmäisen kerran lukiossa, ja seurannut myöhemminkin hänen edesottamuksia. Janne on fysioterapeutin ammattinsa kautta saanut näkemystä ja ymmärrystä omaan tekemiseen. Analyyttinen kaveri, joka osaa tutkailla omaa pelaamista kriittisesti. Sai hyvän ja ehjän kauden alle. Todella fyysinen kaveri, ja joukkueen selkeitä liidereitä viime kaudella vieraasta pelipaikasta huolimatta.

Aleksi on nuoresta iästä huolimatta kiertänyt Suomea, ja junnumaajoukkueiden kanssa vähän maailmaakin. Äärimmäisen tekninen kaveri, joka osaa todellakin pelata lentopalloa, on pienestä pitäen elänyt ja hengittänyt tätä lajia. Sai viime kaudella pitkästä pitkästä aikaa vastuuta pelaavassa kuusikossa, ja vastasi siihen huutoon hienosti. On osoittanut selkeästi kuuluvansa liigatasolle, mutta nyt on aika ottaa se viimeinen steppi ykkösestä liigaan.

– Sami Kurttila, AC Oulu Volleyn päävalmentaja

Janne Marttila
Yleispelaaja
Syntynyt 17.4.1997
Kasvattajaseura Oulunsalon Vasama
Pituus 197cm

Liigakokemusta 244 runkosarjaottelua, 18 playoff -ottelua, yht. 262 ottelua
Ensimmäinen liigaottelu: 4.10.2013 Etta – Tiikerit


Beach volleyn SM-hopea 2018
Beach volleyn U18 EM-kisat 2014
Beach volleyn U20 EM-kisat 2016
Beach volleyn U22 EM-kisat 2018


Power Cup hopeaa 2015
U19 EM-karsinnat 2015
U20 EM-karsinnat 2016
1-sarjan hopea, Oulun Kisko 2025


2013-15 Etta, Mestaruusliiga
2015-16 Kuortaneen Valmennuskeskus, 1-sarja
2016-18 Raision Loimu, Mestaruusliiga
2018-19 PerPo, Mestaruusliiga
2019-22 Etta, Mestaruusliiga
2022-24 Karelian Hurmos, Mestaruusliiga
2024-25 Oulun Kisko, 1-sarja

Miksi AC Oulu Volley?

Haluan tuoda oman panokseni oululaisen lentopallon kehittämiseen. Näen täällä paljon uusia mahdollisuuksia sekä hienon tulevaisuuden

Mitä tuot mielestäsi joukkueeseen?

Laatua arjen tekemiseen

Mitä odotuksia sulla on tulevan kauden joukkueelta ja itseltäsi?

Odotan kehittyväni ihmisenä ja urheilijana. Joukkueelta odotan sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin

Mitä aiot tehdä tulevan kauden aikana Oulussa mikä jäi viime kaudella tekemättä?

Käyn katsomassa enemmän muiden lajien otteluita. Viime kaudella ei tullut käytyä edes Kärppien pelissä

Mikä on erikoisin taito mikä sulta löytyy?

Osaan pyörittää lentopalloa sormenpään varassa

Kerro joku fakta mitä suuri yleisö ei välttämättä susta tiedä.

Olen ala-asteikäisenä laulanut biisin lastenlaululevylle

Aleksi Hänninen
Yleispelaaja
Syntynyt 26.4.2006
Kasvattajaseura Kempeleen Lentopallo
Pituus 193cm


Liigakokemusta 24 runkosarjaottelua, 3 playoff-ottelua, yht. 27 ottelua
Ensimmäinen liigaottelu: 1.10.2021 Ducks – Etta

Beach volleyn U18 EM-kisat 2022
Beach volleyn World Tour Helsinki 2023
Beach volleyn P18 SM-kulta 2022
Beach volleyn P18 SM-kulta 2023


C-poikien alue-SM pronssia 2019
C-poikien alue-SM kultaa 2020
B-poikien alue-SM hopeaa 2021
B-poikien SM-kultaa 2022
B-poikien alue-SM kultaa 2022
B-poikien SM-pronssia 2023
A-poikien SM-hopeaa 2024
Suomen Cupin hopeaa 2024
1-sarjan hopeaa 2025


U18 EM-kisat 2022
U19 NEVZA-turnauksen kultaa 2023
U20 EM-kisat 2024


2018-20 Kempeleen Lentopallo C- ja B-pojat
2020-21 Kempeleen Lentopallo C-, B- ja A-pojat
2021-22 Kempeleen Lentopallo B- ja A-pojat, NaPa 1-sarja, Etta Mestaruusliiga
2022-23 Kempeleen Lentopallo B- ja A-pojat, Etta 1-sarja
2023-24 Kempeleen Lentopallo A-pojat, Raision Loimu Mestaruusliiga
2024-25 Oulun Kisko, 1-sarja

Miksi AC Oulu Volley?

Oulussa mulla on koti, kaverit, perhe ja koulu. Täällä on myös mielenkiintoinen projekti nyt ja haluan olla osa sitä

Mitä tuot mielestäsi joukkueeseen?

Kilpailuhenkeä ja millissä olevan verkon

Mitä odotuksia sulla on tulevan kauden joukkueelta ja itseltäsi?

Yksilönä haluan kehittyä mahdollisimman hyväksi. Joukkueena tavoite löytää oma pelityyli ja pitää arki laadukkaana

Mitä aiot tehdä tulevan kauden aikana Oulussa mikä jäi viime kaudella tekemättä?

Käyn pelaamassa golfia

Mikä on erikoisin taito mikä sulta löytyy?

Osaan tehdä todella hyvin munakasta

Kerro joku fakta mitä suuri yleisö ei välttämättä susta tiedä.

Oon addiktoitunu huulirasvaan

1-sarjan mestaruusjoukkueen runkokaksikko palaa Ouluun

Uutinen

AC Oulu Volleyn seuraavat kiinnitykset ovat paitsi juniorimaajoukkueen runkopelaajia, myös tervetulleita paluumuuttajia. 1-sarjataival huipentui kahden hävityn finaalin jälkeen 1-sarjan mestaruuteen, ja tulevalla kaudella tulevaisuuden huippunimien ensiaskeleet miesten Mestaruusliigassa nähdään oman kotikaupungin joukkueessa. Sydämellisesti tervetuloa takaisin yleispelaaja Kaapo Vanhatupa ja passari Eeli Kuukasjärvi!

Koska Eeli ja Kaapo ovat tehneet lentopallon parissa käytännössä yhdeksänvuotiaista eteenpäin kaiken yhdessä, on vain luonnollista että myös esittely on pojille yhteinen. Vuodesta 2017 ja C-pojista asti pojat ovat edustaneet yhdessä kasvattajaseuraansa Oulunsalon Vasamaa kaikissa ikäluokissa. 17 vuoden nöyrästä iästä huolimatta poikien tililtä löytyy jo häikäisevät 13 SM-mitalia lentopallon ja 3 mitalia beach volleyn parista. Noista mitaleista peräti yhdeksän on vieläpä kultaisia. Junnumaajoukkueissa otteluita löytyy jo reippaat 20 kappaletta, ja molempien debyytti tapahtui alkuvuodesta 2023. Kaapon sopimus on kaksivuotinen, Eelin kaksivuotinen ja optio vielä kolmannesta.

Ollaan erittäin innoissaan että oman alueen pojat pääsee oman kaupungin seurassa pelaamaan Mestaruusliigaa. Omalta näkökantilta tuollaista potentiaalia on mahtavaa päästä valmentamaan, Eeli ja Kaapo on painanu pikkunappulasta asti töitä yhdessä. Kärsivällisyyttä ja töitä pojilta totta kai vaaditaan, mutta loistava tulevaisuus on varmasti edessä. Ollaan kasattu urheilullista ja kilpailuhenkistä porukkaa, johon tulevat sopimaan loistavasti. Pojilta löytyy jo vuosien ajalta kokemusta 1-sarjatasolta, mutta on mielenkiintoista nähdä miten hyppy sarjaporrasta ylemmäs Mestaruusliigaan sujuu.

Sami Kurttila, AC Oulu Volleyn päävalmentaja

Eeli Kuukasjärvi
Passari
Syntynyt 9.5.2008
Kasvattajaseura Oulunsalon Vasama
189cm

25 junioreiden A-maaottelua,
debyytti 18.1.2023 Suomi – Bulgaria, EM-karsinnat

Biitsin mitalit
U14 SM-kulta 2021
U16 SM-kulta 2023
U18 SM-hopea 2024

C-poikien Power Cup kulta 2022
C-poikien alue-SM pronssi 2022
C-poikien SM-pronssi 2022
C-poikien SM-kulta 2023
B-poikien alue-SM pronssi 2023
B-poikien alue-SM kulta 2024
B-poikien SM-hopea 2023
B-poikien SM-hopea 2024
B-poikien SM-kulta 2025

Suomen Cupin välierät 2025
1-sarjan hopeaa 2023 ja 2024 Kiskossa
1-sarjan kultaa 2025 Kuortaneella

U17 EM-kisat, 7.sija
U18 NEVZA-turnauksen kultaa 2023
U18 EM-kisat 5.sija

2017-18 OsVa E-, D-, C- ja B-pojat
2018-21 OsVa D- ja C-pojat
2021-22 OsVa C- ja B-pojat
2022-23 OsVa C-, B- ja A-pojat, Oulun Kisko 1-s
2023-24 OsVa B- ja A-pojat, Oulun Kisko 1-s
2024-25 OsVa B- ja A-pojat, Kuortaneen Murikat 1-s

Miksi AC Oulu Volley?

Koska pääsi kotipaikkakunnalle pelailee liigaa

Mitä tuot mielestäsi joukkueeseen?

Juonikkuutta ja pölinää

Mitä odotuksia sulla on tulevalta kaudelta yksilönä ja joukkueena?

Yksilönä taitojen kehitys ja kokemusten saanti liigakentillä. Joukkueena tavoite on vetää ehjä ensimmäinen liigakausi

Mitä Oulussa ehti tulla ikävä?

Kaupunkia ja ihmisiä, kun Kuortaneella niitä ei ole

Mikä on erikoinen taito joka sulta löytyy?

Osaan ajaa yksipyöräisellä

Kerro joku fakta mitä suuri yleisö ei välttämättä susta tiedä.

Aloitin golffaamaan viime kesänä, vaikka en oo vielä keski-ikäinen

Kaapo Vanhatupa
Yleispelaaja
Syntynyt 4.1.2008
Kasvattajaseura Oulunsalon Vasama
192cm

21 junioreiden A-maaottelua.
debyytti 21.4.2023 Suomi-Portugali, EM-jatkokarsinnat

Biitsin mitalit
U14 SM-kulta 2021
U16 SM-kulta 2023
U18 SM-hopea 2024

C-poikien alue-SM kulta 2020
C-poikien alue-SM pronssi 2022
C-poikien SM-pronssi 2022
C-poikien SM-kulta 2023
B-poikien alue-SM kulta 2022
B-poikien alue-SM pronssi 2023
B-poikien alue-SM kulta 2024
B-poikien SM-hopea 2023
B-poikien SM-hopea 2024
B-poikien SM-kulta 2025

Suomen Cupin välierät 2025
1-sarjan hopeaa 2023 ja 2024 Kiskossa
1-sarjan kultaa 2025 Kuortaneella

U17 EM-kisat, 7.sija
U18 NEVZA-turnauksen kultaa 2023
U18 EM-kisat, 5.sija

2017-18 OsVa E-, D-, C- ja B-pojat
2018-19 OsVa D-pojat
2019-21 OsVa D- ja C-pojat
2021-22 OsVa C- ja B-pojat
2022-23 OsVa C- ja B-pojat, Oulun Kisko 1-s
2023-24 OsVa B- ja A-pojat, Etta 2-s, Oulun Kisko 1-s
2024-25 OsVa B- ja A-pojat, Kuortaneen Murikat 1-s

Miksi AC Oulu Volley?

Päätös Ouluun palaamisesta tuli luontaisesti. Koulu on tuttu ja seuran toimintaan on mukava ja helppo liittyä

Mitä tuot mielestäsi joukkueeseen?

Nuoruutta ja rauhallisuutta

Mitä odotuksia sulla on tulevalta kaudelta yksilönä ja joukkueena?

Odotan kaudelta seuraavaa askelta omalla uralla sekä tiukkoja pelejä sarjan kärkijoukkueita vastaan

Mitä Oulussa ehti tulla ikävä?

Äitin tekemiä lihapatoja

Mikä on erikoinen taito joka sulta löytyy?

Osaan ratkaista Rubikin kuution

Kerro joku fakta mitä suuri yleisö ei välttämättä susta tiedä.

Tykkään soittaa kitaraa

Sami Kurttila myös AC Oulu Volleyn päävalmentajaksi

Uutinen

Mikäpä sen tärkeämpi palanen joukkuetta kuin päävalmentaja? AC Oulu Volley saa jatkaa myös uudella nimellä tutun osaavassa valmennuksessa, kun kolminkertainen Suomen mestari ja entinen maajoukkueen apuvalmentaja Sami Kurttila jatkaa päävalmentajan roolissa.

Kurttila jatkaa viime kaudella 1-sarjan finaaliin johtanutta matkaa myös AC Oulu Volleyn peräsimessä tulevan kauden kattavalla sopimuksella. 20-vuotisella valmentajaurallaan Sami on ehtinyt valmentaa niin 1-sarja- kuin liigajoukkueita, ja sekä miesten että naisten joukkueita.

Suurelle yleisölle hän on kuitenkin varmasti tutuin Sun Volleyn ja Vammalan Lentopallon päävalmentajana sekä Suomen maajoukkueen apuvalmentajana. Sun Volley eteni kauden 2009-10 päätteeksi lähes sensaatiomaiseen mestaruuteen sekä Suomen Cupin voittoon, samoin kuin Valepa kahtena peräkkäisenä kautena 2016-18. Maajoukkueen apuvalmentajana Sami toimi Joel Banksin valmentajakaudella 2019-23, ja noina vuosina vyölle kertyi kolmet EM-kisat, olympiakarsinnat sekä Hopeisen liigan kakkossija.

Sami Kurttila
Päävalmentaja
Syntynyt 5.6.1974


Pelaajaura
1997-98 Oulun Kisko, 1-sarja
1998-99 Etta, 1-sarja
1999-2001 Etta, Mestaruusliiga
2001-2004 Kempeleen Pyrintö, 1-sarja


Palkinnot pelaajana
1-sarjan hopea 2001-02
1-sarjan pronssia 1998-99


Valmentajaura
2005-06 Kempeleen Lentopallo, 1-sarja, apuvalmentaja
2008-09 Kempeleen Lentopallo, Mestaruusliiga, päävalmentaja
2009-12 Sun Volley, Mestaruusliiga, päävalmentaja
2015-16 Etta naiset, 1-sarja, päävalmentaja
2016-18 VaLePa, Mestaruusliiga, päävalmentaja
2019-23 Suomen lentopallomaajoukkueen apuvalmentaja
2021-22 Etta naiset, 1-sarja, apuvalmentaja
2012- Oulun Seudun Urheiluakatemia, akatemiavalmentaja

Palkinnot valmentajana
3 Suomen mestaruutta; Sun Volley 2010, VaLePa 2017 ja 2018
3 Suomen Cupin voittoa; Sun Volley 2010, VaLePa 2017 ja 2018
Kaudella 2017-18 VaLePa oli historian ensimmäinen
pohjoismaalainen joukkue Mestarien Liigan lohkovaiheessa
Euroopan Hopeisen liigan hopea 2022
1-sarjan hopea 2025

Olen totta kai iloinen ja otettu, että pääsen valmentamaan oululaista Mestaruusliiga-joukkuetta. Viime kerrasta on jo muutama vuosi aikaa, joten on ilo palata liigatasolle, jota on saanut seurata hyvinkin läheltä jo 20 vuotta. Joka vuosi on tullut jonkin verran kyselyitä liigaan valmentamaan niin miehissä kuin naisissa, mutta mielekäs siviilityö Oulunseudun Urheiluakatemiassa on pitänyt Oulussa.

Tulevan kauden joukkue on rakennettu maltilla. Oulussa on vetovoimaa, ollaan saatu joukkueeseen ne pelaajat joita ollaan haluttu. 14 pelaajan sopimukset on ollut tehtynä jo hyvän aikaa, ja joukkue on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Pelaajat on aloittaneet omatoimisen fysiikkaharjoittelun toukokuun alussa, ja ensi viikolla joukkue kokoontuu ensimmäistä kertaa yhteisiin lajitreeneihin.

– Sami Kurttila, AC Oulu Volleyn päävalmentaja

Makkonen ja Jäntti jatkavat laivastonsinisiin ja Mestaruusliigaan

Uutinen

AC Oulu Volleyn tulevan joukkueen seuraavat rakennuspalaset ja ensimmäiset jatkosopimuksen tekijät ovat passari Lasse Jäntti ja keskitorjuja Miikku Makkonen. Jäntti tekee 1-sarjakauden jälkeen paluun yhdeksännelle kaudelleen Mestaruusliigassa, Makkoselle siirtyminen liigatasolle on täysin uusi askel.

Lasse Jäntti on liigatasolla jo kokenut pallonsylkijä. Yli 200:n liigaottelun konkari otti Akaan paidassa SM-hopeaan päättyneen kauden päätteeksi täysin uudenlaisen haasteen pohjoisesta, ja lähti mukaan nostamaan Kiskoa liigaan. Vaikka joukkueen nimi viime kaudesta vaihtuikin, samaten vaihtui onneksi myös sarjataso. ACO:n kanssa Lasse päätyi tällä kertaa 1+1 -malliseen sopimukseen.

Lasse Jäntti
Passari
Syntynyt 8.4.1998
Kasvattajaseura Puijo Wolley
Pituus 182cm


Liigakokemusta 191 runkosarjaottelua, 20 playoff-ottelua, yht. 211 ottelua
Ensimmäinen liigaottelu: 27.9.2015 Leka Volley – Riento


Challenge Cupin välierät 2024, Akaa-Volley
SM-hopeaa 2024, Akaa-Volley
Suomen Cupin hopeaa 2020, Savo Volley
1-sarjan hopeaa 2025
, Oulun Kisko

2014-15 Puijo Wolley
2015-18 Leka Volley
2018-19 Maaningan Mahti, 1-sarja
2019-20 Savo Volley
2020-23 Team Lakkapää
2023-24 Akaa-Volley
2024-25 Oulun Kisko, 1-sarja

Miksi AC Oulu Volley?

Halusin jatkaa Oulussa mielenkiintoisessa projektissa. Lisäksi seura tekee asioita uudella ja mielenkiintoisella tavalla ja uskon että tässä on edessä loistava tulevaisuus

Mitä tuot mielestäsi joukkueeseen?

Kokemusta ja tasaisuutta, sekä savolaisia vitsejä

Mitä odotuksia sulla on tulevan kauden joukkueelta ja itseltäsi?

Joukkueena pelata taistelevaa ja voittavaa lentopalloa, mielestäni meillä on materiaali jolla se on mahdollista. Henkilökohtaisesti odotan kehittyväni lisää, passarina ikääntyminen tuo aina uutta pelaamiseen

Mitä aiot tehdä tulevan kauden aikana Oulussa mikä jäi ekalla kaudella tekemättä?

Aion ainakin kesällä käydä golfaamassa, talvella voisi käydä vaikka Kärppien pelissä katsomassa entistä Kalpan (mestari)valmentajaa

Mikä on erikoisin taito mikä sulta löytyy?

Erinomaiset nukkumistaidot

Kerro joku fakta mitä suuri yleisö ei välttämättä susta tiedä.

Olen tehnyt golfissa holarin (hole-in-one, toim.huom.)


Miikku Makkonen on iältään vasta 19-vuotias, mutta silti tuttu näky niin Oulun seudun juniorijoukkueista kuin myös juniorimaajoukkueista. Koko ikänsä vanhempien seurassa pelannut peräti 202-senttinen Miikku on maatalon poika Sotkamosta, ja Kajaanin Kuohun kasvatti teki AC Oulu Volleyn kanssa heti kättelyssä kaksivuotisen sopimuksen.

Miikku Makkonen
Keskitorjuja
Syntynyt 4.10.2006
Kasvattajaseura Kajaanin Kuohu
Pituus 202cm


B-poikien alue-SM kultaa 2022
A-poikien SM-hopeaa 2024
1-sarjan hopeaa 2025
U20-junioreiden EM-kisat 2024, sijoitus 11.


2021-23 Kempeleen Lentopallo, B-pojat
2022-23 Oulunsalon Vasama, A-pojat
2022-24 Etta, 1-sarja
2023-25 Kempeleen Lentopallo, A-pojat
2024-25 Oulun Kisko, 1-sarja

Miksi AC Oulu Volley?

Kiskosta oli luonteva siirtyä ACO Volleyseen. Koulu on vielä kesken ja ACOn yhteisöön on mukava päästä osaksi

Mitä tuot mielestäsi joukkueeseen?

Omaa positiivista energiaa ja maalaisjärkeä niin hyvässä kuin pahassa

Mitä odotuksia sulla on tulevan kauden joukkueelta ja itseltäsi?

Joukkueelta odotan mukavaa ja nousujohteista kautta. Itse toivon kehittyväni etenkin fyysisesti sekä urheilijana paljonkin

Mitä aiot tehdä tulevan kauden aikana Oulussa mikä jäi ekalla kaudella tekemättä?

Aion käydä golffaamassa ja heittämässä dartsia paljon enemmän kuin viime kaudella

Mikä on erikoisin taito mikä sulta löytyy?

Osaan muokata pellon aivan vinoon kuin pitäisi

Kerro joku fakta mitä suuri yleisö ei välttämättä susta tiedä.

Olen harrastanut judoa kaksi vuotta ja omistan keltaisen vyön tältä uralta (yhden natsan päässä oranssista vyöstä)