AC Oulu Volleyn apuvalmentaja Kari Raatikainen on 65-vuotias savolainen. Perheeseen kuuluu Salossa perheen kotona asuvan vaimon lisäksi kolme poikaa, joilla puolestaan liuta lapsenlapsia. Alun perin Kari on kotoisin Pielavedeltä, jossa lentopallon juuret ovat syvällä sydänmaassa. Laji löytyi mukaan elämään jo lapsuudessa, ja lajin mukana löytyi niin opiskelupaikka kuin tuleva vaimokin.
Lentopallo löytyi elämään heti lapsuudesta lähtien, kuten urheilu yleensäkin. Karin lapsuudessa 1960- ja -70 luvuilla virikkeitä oli huomattavasti vähemmän, ja niitä täytyi löytää itse omasta ympäristöstä kavereiden seurassa. Vaikka lapsuuden leikit eivät vielä urheilusta sinällään käyneet, ohjasivat ne lopulta elämänmittaiselle seikkailulle urheilun ja liikunnan parissa. Urheilu on ollut ensin omaksi iloksi harrastettu liikuntamuoto, myöhemmin kilpailullinen näyttämö, vielä myöhemmin leipätyö mutta koko ajan suuria tunteita herättävä moottori.
Oma urheilu-ura ei lentopallon saralla muodostunut kovinkaan pitkäksi. 1980-luvulla Kari nähtiin Pielaveden Sampon, Salon Viestin ja Perttelin Peikkojen paidassa aina 1- ja 2-sarjatasoilla asti. Tavoitteet olivat kuitenkin enemmän kestävyysurheilun parissa, ja seuraavaksi harrastukseksi valikoitui soutu. Se naula veti, ja harrastus on venähtänyt vuosikymmenten mittaiseksi intohimoksi. Menestystäkin on lajin parin kanssa suoritettavassa variantissa tarttunut muutaman SM-mitalin verran. Kilpailullista menestystä jarruttaa tässä vaiheessa kilpaparin puuttuminen, yksinään treenaaminen kun ei sosiaalisen Karin pirtaan oikein istu. Kotipaikka Salosta pohjoisemmas muuttaminen toi aivan uusia ulottuvuuksia toiseen rakkaaseen kestävyysharrastukseen, nimittäin hiihtoon.
Minimi on 1000km talvessa, vaikka olis vain kuura maassa.
Hiihtokaveria löytää helpomminen kuin soutukaveria, kuten myös AC Oulu Volleyn valmennusjohdossa on havaittu. Varmasti suuri salaisuus ei ole sekään, että myös päävalmentaja Sami Kurttila on kova hiihtomies, ja kaksikko nähdäänkin useita kertoja viikossa kuluttamassa Oulun hiihtolatuja, lumen määrästä huolimatta. Liikunta on jo varttuneempaan ehtineelle Karille tervetullut lisä arkiaktiviteetteihin, mutta hiihtoladulla hän nauttii erityisesti siitä, millaiseen henkiseen paikkaan siellä pääsee. Halutessaan sukset jalassa voi miettiä syntyjä syviä elämästä, urheilusta, lentopallosta tai mistä tahansa. Vaihtoehtoisesti samoissa rytkyissä voi sulkea aivonsa ihan täysin ja unohtaa kaiken, keskittyä niin sanotusti täysin suoritukseen.
Valmentajana Kari löysin alkunsa hyvin tavalliseen tapaan. Jonkinlainen kipinä valmennukseen oli syttynyt jo 70-luvulla, kun omien pelien ohella Kari kävi viikonloppuisin valmentamassa Pielaveden Sampon C-poikia. Omalla aktiiviuralla veri veti muihin lajeihin, mutta hetkeäkään ei tarvinnut miettiä, kun oman lentopallouran jälkeen Perttelin Peikkojen 2-sarjajoukkue tarvitsi apuvalmentajaa. Tie vei tekevää miestä mennessään, ja matkan varrella nousi niin lajitietämys kuin sarjataso, ja vaihtuipa titteli jossain vaiheessa päävalmentajaksi. Tarkemmin Karin historiasta voit lukea täältä. Tätä haastattelua varten tärkeää on, että polku pääsarjatason päävalmentajaksi on rakennettu vuosien aikana, ja kokemus on kertynyt vähitellen. Menestyksen puolesta parhaat vuodet ajoittuivat LP Viestin ruoriin vuosina 2012-16, jolloin palkintokaappiin kertyi kolme peräkkäistä Suomen mestaruutta, SM-hopea, 2 Suomen Cupin kultaa ja 2 Suomen Cupin hopeaa. Viestin kanssa Kari meni kertaalleen vieläpä Challenge Cupissa aina välieriin saakka. Niin palkitsevia kuin nuo vuodet olivatkin, Kari muistaa niistä myös valtavat matkustusrasitukset, vaikka saikin työskennellä kotipaikkakunnallaan. Komeimmiksi saavutuksikseen Kari itse luettelee Suomen Cupin mestaruuden Piivolleyn kanssa, ensimmäinen Suomen mestaruus LP Viestin kanssa, sekä Kempeleen Lentopallon nostaminen Mestaruusliigaan.
Yritin lentopallosta jossain vaiheessa päästä eroonkin. Kävin muissakin töissä, mutta se lento ei kauas kantanut. Palasin tauolta valmennuspäälliköksi Mikkeliin, jossa sain olla tekemisissä nuorten pelaajien kanssa. Sitten siirryin vähäksi aikaa Kuortaneen valmennuskeskukseen. Se pesti olisi voinut venyä pitkäksikin, mutta sitten tuli Covid, joka katkaisi sekä kotimaan että maajoukkueen kauden. Siinä vaiheessa kipinä valmennukseen oli ehtinyt syttyä uudelleen, ja siirryin JymyVolleyn valmennukseen pariksi vuodeksi. Siitä Raision Loimuun, ensin apuvalmentajaksi ja sitten päävalmentajaksi. Sitten ollaankin jo aika lähellä tätä hetkeä, pidin siinä välissä kuitenkin yhden vuoden vapaata.
Ja Kari käyttää totta kai termiä ”vapaata” aika löysästi tässä, mahtuihan kauteen kuitenkin vielä reipas määrä Ruudun asiantuntijan pestejä. Siinä hommassa pysyi mukavan lähellä rakasta lajia, ja samalla tuttuja valmentajia ja pelaajia. Yksi noista tutuista oli Sami Kurttila, jonka kanssa Karilla on ollut vuosia sanaton sopimus, jonka mukaan toista vinkataan aina lupaavista projekteista. Nyt oli Samin vuoro vinkata. Kempeleen Pyrinnön ja sittemmin Kempeleen Lentopallon vuosien 2004-08 valmentajakaksikon roolit olivat vuosien varrella kääntyneet päinvastoin, mutta molemmminpuolinen kunnioitus ja arvostus oli ennallaan. Kumpikin pitää toisiaan niin suuressa arvossa, että mitään selkeää mentori-oppilas -dynamiikkaa ei kaksikon välillä ole havaittavissa, vaan kumpikin imee osaamista ja tietoa toisiltaan.
Kun jäin eläkkeelle, vaimo sanoi, että jos et jotain tee myös eläkkeellä, niin taannut varmasti. No minä tulin tänne, ja täällä ei kyllä taannu. Täällä oppii aina uutta, ja joutuu myös laittamaan itseä likoon.
Päätös Ouluun tulosta ei kuitenkaan ollut helppo. Eläkkeelle siirtyminen tarkoitti paljon enemmän vapaata aikaa lasten ja eritoten lastenlasten kanssa. Myös vaimon kanssa asiasta totta kai keskusteltiin, mutta reissutyö on yli 40 avioliittovuoden aikana tullut tutuksi. Omat riskinsä toi totta kai myös tuolloin vielä nimellisesti Oulun Kiskon alla toimiva organisaatio, josta tuttuja kasvoja ei Kurttilan ja tämän aisapari Kari Sepän lisäksi vielä löytynyt. Päätöstä Ouluun muutosta ei ole kuitenkaan tarvinnut katua tässä välissä laivastonsiniseksi kääntyneen organisaationkaan puolesta. Tietyllä tavalla hyppy tuntemattomaan kannatti, ja Kari on ollut tyytyväinen kokemuksiinsa AC Oulun organisaatiossa.
Kari on ollut alusta asti aktiivisesti mukana joukkueen toiminnassa. Arvostetun ja näkemystä omaavan valmentajan panos on ollut päävalmentajan ja urheilutoimenjohtaja Tomi Kurosen työssä korvaamaton apu, kun joukkuetta on kasattu debyyttikautta varten. Myös Raatikaisen verkostot ovat olleet tärkeä palanen pelaajista tietoa kasatessa. Erityisesti ulkomaalaispelaajia scoutatessa laaja verkosto on äärimmäisen tärkeä, ja valmennuskaksikon yhteenlaskettu tuttavaverkosto ei jättänyt pelaajia etsittäessä yhtään kiveä kääntämättä. Tärkeimmästä tarkasteltavasta tekijästä valmentajat olivat alusta asti yhtä mieltä; motivaatio täytyi olla kunnossa. Kari on valmentanut lukemattomia nuoria pelaajia pitkän uransa aikana, ja on vakuuttunut, että kuluvalle kaudelle Ouluun on saatu kasattua nippu nuoria ja kehittyviä pelaajia, joiden motivaatio ja joukkuehenki ovat täyttä rautaa. Kauden alun loukkaantumissuma tuli harmilliseen paikkaan, mutta joukkueen laajuus on mahdollistanut toiminnan hyvällä tasolla, vaikka kaksi yleispelaajaa onkin ollut telakalla.
Joukkue on varmasti, hieman kliseisestikin sanoen, yllätysvalmis. Ehkä myös sillä tavalla, että meidän pelitapa on selkeästi havaittavissa. Me ollaan aika lailla sellainen ryynäävä joukkue, joka kaivaa palloja takaisin peliin. Ei olla myöskään liiaksi kaavoihin kangistuttu pelaamisessa. Minun mielestä se on hyvä juttu, se motivoi pelaajia ja ehkä se näkyy myös tuolla Ouluhallin katsomossa.
Alkukauden positiivisena antina Kari mainitsee ensimmäisten otteluiden raikkaan peliotteen, ja sen, kuinka hienosti nuoret kaverit ovat pystyneet kannattelemaan joukkuettaan vaikean loukkaantumistilanteen aikana. Kokenut valmentaja näkyy kuitenkin ison kuvan, ja isossa kuvassa joukkuetta vaivaa ailahtelevaisuus. Joukkueen selkeänä vahvuutena Kari mainitsee kaksi tasavahvaa ja laadukasta passaria sekä hakkuria. Selkeää ykköshahmoa ei kummankaan hartioille ole piirretty, vaan pelaava kaksikko määräytyy harjoitusviikon otteiden perusteella. Valmentajan näkökulmasta tasavahva kaksikko vaikeuttaa myös vastustajan scouttausta, kun kentälle saatetaan marssittaa kaksi täysin erilaista vaihtoehtoa. Eritoten passarin tontilla Kari näkisi kuitenkin viimeistään kevään korvilla jo selkeän ykkösnimen. Myös muille pelipaikoille on tunkua, ja niin kauan kuin halukkaita pelaajia on enemmän kuin vapaita pelipaikkoja, joutuu valmentaja toisinaan epäilemään itseään, tuliko kulloinkin tehtyä oikea valinta kullekin pelipaikalle.
”Arki ratkaisee”. Kliseet ovat kliseitä syystä, vaikka termi itsessään kuulostaa kliseiseltä, ovat kaikki sen sisällään pitämät ajatukset edelleen relevantteja. Laadukas joukkue myös kärkiseitsikon ulkopuolella mahdollistaa laadukkaan kuusikkotreenin, ja sitä kautta kehittymisen sekä aloittavalle että kirittävälle seitsikolle. Kokeneena valmentajana Kari ei ajattele hyvää treeniviikkoa niinkään tuloksen, vaan nimenomaan tuon laadukkaan arjen kannalta. Jos sarjasijoitus näyttää vaikkapa kolmatta sijaa, se on nimenomaan seurausta laadukkaasta arjesta, eikä mikään itseisarvo. Kausi on pitkä ja joukkueen pelissä on vielä paljon tekemistä. Hyvälaatuinen harjoittelu, ja ehkäpä ripaus hyvää tuuria jolla vältetään isoimmat loukkaantumiset, siinä on Karin resepti menestysjoukkueen taustalle.
Kenellekään AC Oulu Volleyn pelejä seuranneelle ei varmasti tule yllätyksenä, että joukkue on alkukauden jälkeen kipuillut isosti syöttönsä kanssa. Myös Kari tiedostaa, kuinka virheiden sävyttämiä otteluita joukkueen kauteen on mahtunut, ja nostaa luonnollisesti suurimmaksi yksittäiseksi kehityskohteeksi juuri syöttöpelin. Etenkin harjoituksissa syöttöpeliä on saatu pienillä muutoksilla todella paljon parempaan suuntaan, ja tästä on onneksi nähty viitteitä jo peleissäkin. Jos syötön nopeudella ei pystytä kilpailemaan, täytyy kevyempikin syöttö saada kohdistettua halutulla tavalla, jotta sen vaikutus olisi haluttu. Kari haluaa myös varmistaa, että jokaiselta pelaajalta löytyy vähintäänkin valmiudet myös leijasyöttöön, jos rullaavalla hyppysyötöllä ei saada haluttua vaikutusta aikaiseksi.
Kun puhutaan sarjan muista joukkueista, on kaksikosta Hurrikaani-Akaa muotoutunut vakiovastaus, kysytään sitten mielenkiintoisinta vastustajaa tai ennakkosuosikkia. Viime kauden finaalikaksikkoa vastaan lähdetään lähtökohtaisesti pelaamaan hyviä eriä, ja sitä kautta ehkä kiusaamaan ennakkosuosikkeja. Kaksikko on osoittautunut myös kokemuksen perusteella erittäin hankalaksi päihitettäväksi, ja erävoitotkin tulevat koko kaudenkin mitassa olemaan tiukassa. Kari oli iloinen päästessään kotipaikkakunnalleen Saloon ottelemaan TUTO Volleyta vastaan, ja toivookin vielä ehkä joskus pääsevänsä vierailemaan Salossa myös miesten liigan vierasjoukkueen paidassa salolaisjoukkueen vieraana.
Uuden kotihallin Kari luokittelee koko valtakunnan hienoimpiin pelipaikkoihin, ja tyytyväinen on voinut olla myös kotijoukkueen ottelutapahtumiin. Suomen pelipaikkoja kiertäessä Kari on usein nähnyt meiningin otteluissa jämähtäneen 2000-luvun alkuun. Ottelumääriä lisäämällä Kari ei näe urheilujoukkueiden talouden parantuvan, vaan nimenomaan olemassaolevien ottelutapahtumien laatua nostamalla. Pitkät pallorallit ja niiden vääntäminen voitoksi harjoituksissa opituilla kikoilla, siinä on sellainen kipinä joka sytyttää ainakin Karin ilmiliekkiin joka ainut kerta. Tatu Hakkaraisen puolustustyöskentely ja ylipäätään liberoiden työskentely sytyttävät niin ikään, oli kyseessä sitten oma tai vastustajan pelaaja. Hienot suoritukset sytyttävät aina, ja kunniaa voi ja pitää jakaa myös vastustajille, silloin kun se asiaan kuuluu.
Kari on toiminut valmentajana jo niin pitkään, että kykenee ajattelemaan kylmän analyyttisesti jo omaa valmennusuraansakin. Vaikka Kari viihtyikin kotiseuduillaan Salossa LP Viestin päävalmentajana, mahtui tuohon aikaan myös haasteita ja vaikeuksia. Etenkin viimeinen kausi oli raskas, ja se päättyikin jonkinasteiseen loppuunpalamiseen. Kari osasi onneksi itse puhaltaa pelin poikki ennen kuin mitään peruuttamatonta vahinkoa pääsi syntymään, ja seuraava kausi menikin sitten toipuessa. Totaalinen lepo itselle mieluisten asioiden parissa, lepotauko lajista ja ajanvietto perheen ja läheisten kanssa tekivät hyvää, ja myös siitä Kari on myöhemmin onnistunut löytämään voimavaran. Terveiden rajojen asettaminen ja tietynlainen itsekkyys ovat tärkeitä yksilöllisen jaksamisen kannalta, ja hiihtolenkin valitseminen valmennuspalaverin sijaan silloin tällöin on sijoitus omaan hyvinvointiin. Vanhemmiten myös menestyspaineet ovat hyvin pitkälti kadonneet. Omaa jatkoa voi suunnitella kausi kerrallaan, ja milloin tahansa kauden loputtua voi hyvillä mielin sanoa, että kaikki tarvittava tuli tehtyä. Suurin unelma päättyneen kauden jälkeen olisi, että niin itse, muu staffi kuin seuraorganisaatio, olisi tyytyväinen viimeisen kauden panokseen.
Kiitollisuus ulottuu myös toiseen suuntaan, kun Kari osoittaa seuralle ja sen organisaatiolle kiitokset. Staffin tekemisestä on tehty helppoa, ja organisaatio näyttäytyy ammattimaisena niin pelireissuille lähtiessä, kuin somessa. Kari kehuu erityisesti seuran sosiaalista mediaa, joka on täysin eri luokassa kuin missään mitä Kari on aiemmin nähnyt.
Karin lupaus oululaiselle lentopalloyleisölle:
Jos me päästään neljän parhaan joukkoon eli voitetaan puolivälierä, niin otan paidan pois.
