Hiljattain eläköitynyt, tätä nykyä vasta 62 vuotta nuori Kari Seppä on liikuntatieteiden maisteri, joka teki elämäntyönsä Oulunsalon Pitkäkankaan liikunnanopettajana. Pian eläkkeelle jäämisensä jälkeen viime keväänä Kari valittiin Vuoden liikunnanopettajaksi. Tittelin myönsi 37-vuotisen työuran huipennukseksi Liikunnan ja Terveystiedon Opettajat ry. Kiistellä voidaan varmasti siitä, onko edellämainittu titteli kovempi saavutus kuin Pitkäkankaan liikuntasalin nimeäminen Kari Seppä -saliksi, mutta ehkei paremmuutta tarvitsekaan miettiä, molemmat vain kertovat Sepän väsymättömästä työstä paikallisen liikunnan eteen. Vaikka Mestaruusliigan virallisissa toimihenkilölistauksissa Karin nimike on apuvalmentaja, on miehen titteli joukkueen keskuudessa, aina ja ikuisesti, yksinkertaisesti Guru.
Kari asuu rakkaan vaimonsa Kaisan kanssa Oulunsalon Santaniemessä samassa talossa, johon koko perhe muutti vuonna 2001. Perheeseen kuuluu lisäksi poika Oskari sekä tytär Alisa, jotka ovat muuttaneet omilleen jo aikapäiviä sitten. Kuuluisan sosiaalisen luonteen puolesta puhuu myös se, että lähipiiriin lasketaan myös sukulaiset ja ystävät ympäri Suomea. Lentopallo on aina ollut perhettä yhdistävä tekijä niin harrastuksena kuin fanituksen kohteena.
Oon kohtuu positiivinen, sosiaalinen ja liikunnasta innostunut kaveri. Innostus liikuntaan on lähtenyt lapsuudesta, vanhemmat olivat jo melko innokkaita liikkujia. Maalla kun eleli niin joka paikkaan täytyi hiihtää. Oon myös kasvanut kyläkoululla, jossa oli välineet käyttövalmiina jalkapalloista pesäpallomailoihin ja keihäistä korkeushyppypatjoihin, kun niitä vain halusi käyttää. Olen lapsesta asti tykännyt kaikenlaisesta liikunnasta. Matkan varrella oppi monenlaisia lajeja, vaikka mestareita ei ainakaan aloittaessa vielä ollut missään.
Lapsuudessa Kari asui kyläkoulussa, jossa liikuntamahdollisuuksia oli rajallisesti. Talvella hiihdettiin joka paikkaan, ja jos joen pinta sattui jäätymään sopivasti, pääsi nuori Kari myös luistelemaan kavereiden kanssa. Pienellä paikkakunnalla harrastuskavereita ei juuri ollut, joten kesäisin jalkapallot ynnä muut joukkuelajit osoittautuivat liian hankaliksi järjestää. Lasten leikkejä kaveriporukassa toki aina pystyttiin pelaamaan, ja osasihan Kari totta kai tehdä myös omat hupinsa heittelemällä palloa yksinään. Liikunnallisuudesta huolimatta myös lukeminen oli lähellä Karin sydäntä jo lapsena. Kyläkoulun yhteydessä oli myös kirjasto, jonka lastenkirjaosaston Kari tavasi läpikotaisin jo ennen koulun aloittamista.
Lentopallo tuli minun elämään kun isä oli innokas lentopallomies. Isä pelasi itse, oli ikänsä Lentopalloliiton hallituksessa ja toimi paljon tuomarina. Siinä sitten innokkaana lapsena isän kintereillä kuljin perässä, seurasin isän tekemistä ja aikuisten pelejä, ja pääsin pelien erätauoilla välillä pallottelemaan pelaajienkin kanssa. Isän peruja on paljolti meikäläisen ura lentopallon parissa.
Pieneltä Pyhäkosken kylältä Merijärveltä Karin perhe muutti Oulaisiin, kun Kari oli 14-vuotias. Hieman isompi paikkakunta mahdollisti urheilun jo vähän suuremmassa mittakaavassa, ja Oulaisten Huiman lentopallojoukkue valikoitui Karin ensimmäiseksi joukkueurheiluseuraksi. Lukion jälkeen selkeää tulevaisuudensuunnitelmaa ei heti ollut, mutta satunnainen tapaaminen kotikylällään vierailleen, Jyväskylässä opiskelevan, ystävän kanssa määritti Karin tulevaisuuden yllättävällä tavalla. Liikuntatieteellisessä opiskellut ystävä suostutteli opiskelemaan liikunta-alaa Jyväskylässä.
Hakuvaihe oli supliikkimiehelle luonnollisesti vain muodollisuus, ja vuonna 1982, suoraan lukiosta, Kari muutti Jyväskylään opiskelemaan liikunnanopettajaksi. Toisena opiskeluvuonna mieleen juolahti, että taitaapa kahden opettajavanhemman lapsesta sittenkin tulla opettaja, vaikka vakaa aikomus oli vielä lukiossa tasan päinvastainen. Tulevan ammatin lisäksi Jyväskylästä jäi mukaan elinikäisiä ystäviä, joiden kanssa Kari juttelee yhä säännöllisesti. Vuosikurssi oli täynnä yhtä kilpailuhenkisiä ikätovereita. Muita kursseja vastaan pelattiin kaikkia mahdollisia pelejä, ja jäipä mieleen muuan selätys vapaapainin silloisesta Suomen mestaristakin. Myös lentopalloa tuli Keski-Suomessa harrastettua, kun koko opiskeluajan Kari edusti ensin Jyväskylän Kiriä ja sittemmin Jyväskylän Veikkoja niin 1-sarjassa kuin silloisessa Mestaruussarjassakin.
Viiden vuoden opettajaopintojen jälkeen nuoren miehenalun seuraava etappi oli armeijan harmaat. Kesällä 1987 Ouluun muutto ja asepalvelus Pohjan Prikaatissa oli toinen iso askel kohti tulevaa elämäntyötä. Lukioaikaiset pelikaverit houkuttelivat lahjakkaan lentopalloilijan Oulunsalon Vasamaan pelaamaan 1-sarjaa. Parit karsinnat SM-sarjaan eivät tuottaneet tulosta, mutta vuonna 1990 perustettu Etta nousi käytännössä samalla porukalla heti ensiyrittämällä. Hissi vei takaisin 1-sarjaan heti seuraavana vuonna, jossa Kari myös hyppi viimeiset omat hyppynsä tavoitteellisessa lentopallosarjassa.
Nykyinen Pitkäkankaan koulu tunnettiin Karin armeija-aikoina Oulunsalon yläasteena ja lukiona, ja se toimi silloisen OsVa:n joukkueen kotisalina. Koulu oli perustettu muutamaa vuotta aiemmin, ja opettajakuntaan oli haussa historian ensimmäinen liikunnanopettaja. Vastavalmistunut Kari kävi luonnollisesti puhumassa itsensä pestiin, ja lopulta 37-vuotiseksi venähtänyt ura Pitkäkankaan koulun liikunnanopettajana sai alkunsa alkuvuodesta 1988. Koko työuransa lasten liikunnan parissa viettänyt Seppä tuli vuosien varrella tutuksi ahkerana urheilumiehenä ja ennen kaikkea lasten innostajana.
Lasten perusluonteessa en näe isoakaan muutosta verrattuna vaikkapa kymmenien vuosien takaiseen. Lapset ovat innokkaita ja positiivisia kuten aina, mutta enemmän eroja on tullut liikunnallisuuteen. Kaikki liikkuivat itsekseen enemmän erilaisten lajien ja leikkien parissa, kun nykyään lapset viettävät paljon enemmän aikaa puhelimilla ja pelikonsoleilla. Nykyään on paljon fiksuja lapsia, ja joissain suhteissa lapset ovat varmasti nykyään viisaampia kuin ennen.
Liikunnanopettajan työssä vaikeinta on juurikin lasten innostaminen. Karille toimiva ohjenuora on ollut jutteleminen ja tutustuminen oppilaiden kanssa syvällisemmin kuin vain liikuntatuntien ohessa. Positiivinen ote ja kannustaminen toimivat myös nuorten suostuttelussa. Karin vuosiin liikunnanopettajana mahtuu lukemattomia nuoria, joista osasta on kasvanut suurenkin yleisön tietoisuuteen tiensä raivanneita yksilöitä. Esimerkiksi Mikael Granlund on saanut jääkiekko-oppeja Pitkäkankaalla, samoin kuin oman lajinsa parissa nykyään Ranskan liigakenttiä valloittava Niko Suihkonen. Liikunnanopettajan vakanssin luonnollisena jatkumona Kari innostui myös valmentamaan. Luonnollisesti lentopallon parissa.
Ensikosketukset valmentajan vakanssiin tapahtuivat juuri ennen vuosituhannen vaihdetta, nimenomaan viimeisimmäksi oman aktiiviuran seuraksi jääneen Ettan peräsimessä. Ennen vuosituhannen vaihdetta 1-sarjaa, ja heti uuden milleniumin aluksi satunnaisia esiintymisiä myös liigatasolla. Noina kausina Kari tutustui myös erääseen nuoreen keskitorjujaan, josta myöhemmin tulisi niin ikään valmentaja. Tuo nuori ori oli nimeltään Sami Kurttila. Aikuisten ammattimaisen valmennuksen Kari jätti voidakseen keskittyä paremmin nuorten valmentamiseen, etunenässä omien lasten. Seppä ei ole koskaan ollut titteleiden tai tunnustusten perään, ja omien sanojensa mukaan nykyinen ”joo-joo-miehen” rooli liigajoukkueen valmennuksessa sopii hänelle tällä hetkellä hyvin.
Tuo rooli kasvoi hänelle ikään kuin luottamustehtäväksi. Poikansa Oskarin treeneissä silloisessa Kiskon joukkueessa oli pallonheittelijän mentävä aukko. Hyvin hoidettu pesti johti roolin kasvamiseen, eikä toimivaa sapluunaa ole sittemmin ollut tarpeen muuttaa, sarjatasojen muutoksista huolimatta. Sami Kurttila oli tuttu mies jo Ettan 1-sarjavuosilta, joten jatkumo oli luonnollinen molempiin suuntiin.
Tämän vuoden joukkue on tasapainoinen kokonaisuus. Oikeaa kilpailua on joka pelipaikalla. Harjoituksissa saadaan laadukkaat kuusikot molemmille puolille, neljä pätevää yleispelaajaa, monta keskitorjujaa, kaks hyvää passaria, hakkuria ja liberoa. Potentiaalinen ja hyvä joukkue, pelejä tulee paljon joten on tärkeää ettei olla yhden tai kahden pelaajan varassa, jos tulee loukkaantumisia ja sairastumisia. Kuormaa pystytään jakamaan, ja uskon että me tullaan pärjäämään sarjassa hyvin.
Puheen kääntyessä tulevan kauden joukkueeseen, Kari jatkaa sitä mitä on elämäntyönsä ajan tehnyt, eli kääntää katseensa tulevaisuuteen ja nuoriin. Eeli Kuukasjärvi ja Kaapo Vanhatupa saavat gurulta valtavia kehuja, ja haastattelun antamisen jälkeen duo on niitä myös mitä suurimmassa määrin lunastanut Mestaruusliigan alussa. Ulkomaanvahvistukset ovat tietenkin aina uusi mielenkiintoinen kortti, ja loputkin laadukkaasta yleispelaajanipusta saavat oman osansa ylistyksestä. Etenkin nuorille neuvoja jaettaessa Kari vannoo edelleen jokapäiväisen ja ahkeran työnteon nimeen, johon pojat satavarmasti ovat myös valmiita. Joukkueen kovimmaksi tuulettajaksi Kari nimeää Samuelin, ja julkisesti matalampaa profiilia pitävän joukkueen kapteeni Lasse Jäntin.
Joukkuetta ei tietenkään voi koota tyhjästä ilman haasteita. Pelitavan yhteenhitsautuminen on aina jännittävää aikaa joukkueen kokoamisessa, saati sitten kun kyseessä on täysin uusi joukkue. Joukkue tuppaa kuitenkin lähes aina olemaan valmentajansa näköinen, joten Kari on luottavainen siihen, että hyvälaatuinen harjoittelu osaavassa ohjauksessa vie joukkuetta eteenpäin niin yksikkönä kuin yksilöinä. Kari on ollut mukana toiminnassa kun se on ollut kaveriporukan puuhastelua, ja nyt mukana myös kun se on osa itseään isompaa ammattiurheiluseuraa. Muutoksen AC Oulun alle Kari näkee hyvänä asiana, koska se mahdollistaa ammattimaisemman harjoittelun paremmilla resursseilla. Kuitenkaan Kiskon aikaista sielua ei joukkue ole menettänyt mihinkään.
Sarjan muiden joukkueiden ja isoimpien haasteiden osalta Kari on aiempien haastateltujen kanssa pitkälti samoilla linjoilla, Hurrikaani ja Akaa ovat ehdottomasti vaikeimmat voittaa, ja heittää mukaan vielä sittemmin kauden pirteästi aloittaneen Kyyjärven. Seppä tuo mukaan vielä sen ulottuvuuden, että uutena tulokkaana ACO:lle kaikki vastustajat ovat kovia, eikä liigatulokkaalle ole helppoja pisteitä tiedossa mistään. Veli Marttilan asettama tavoite voittaa kauden jokainen peli kuulostaa Karinkin korvaan hyvältä tavoitteelta. Tavoitteena on myös yleisön viihdyttäminen nopeatempoisella lentopallo-otteluilla, jossa onnistumiset tullaan huomaamaan eikä epäonnistumisiin jäädä vellomaan.
Kari vannoo myös jo viime kausilta tutun ottelutapahtumashown nimeen. Sekä itse tapahtumat että niiden markkinointi saa kiitosta. Lentopallopiireissä vielä hieman tuntemattomampi somemaailma on ollut Kiskon ja sittemmin AC Oulu Volleyn arsenaalissa tärkeä ase muista erottumiseen. Parina vuonna peräkkäin Ouluhallin myyminen täyteen kevään ratkaisupeleissä ei tapahdu pelkällä otteluilmoituksella lehdessä, ja on ottelutapahtuma pystynyt tarjoamaan elämyksiä niin uusille kuin vanhoillekin katsojille. Jos ACO Marketing pyytää Karia esittämään Tiktok-tanssin yleisön saamiseksi halliin, aikoo Seppä sen intoa puhkuen meille esittää. AC Oulun yhteisö on Karin laajan kokemuksen perusteella ennenkuulumaton juttu, jossa on kolme eri lajia yhden seuran alla. Tietotaidon jakaminen eri lajien välillä ja muilta oppiminen, valmennuksen lainalaisuuksien yhtenäistäminen ja eri lajeista kiinnostuminen ovat vain osa ison monilajiorganisaation tuomista eduista.
Liikunnanopetus on mennyt minun kouluajoista hurjasti eteenpäin. Monet jotka moittii koululiikuntaa on varmasti käyneet omat koulunsa 60- ja 70-luvuilla, jolloin opetus oli täysin erilaista kuin nykyään. Nykyajan liikunnanopetus on monipuolista, haastavaa ja sitä järjestävät fiksut, yliopistokoulutetut ammattilaiset jotka osaavat käsitellä nuoria. Rehellisyys ja avoimmuus lapsia kohtaan, huumori ja väsymätön tsemppaaminen ovat hyviä ohjenuoria pitkälle uralle opettajana. Urheilijana taas avain monipuolinen harjoittelu. Totta kai esimerkiksi kehonhallinta on tärkeää joka lajissa, mutta monipuolisesti erilaisia harjoitteita tekemällä pääsee pitkälle. Pallopelit, uiminen, luistelu, laskettelu, ihan mikä vain mikä ei ole yksipuolisesti sitä sinun ominta juttua. Kaikille suosittelen useampaa lajia niin pitkään kuin vain pystyy. Ja useimmiten pystyy, se on vain järjestelykysymys. Varhaisen erikoistumisen lajeissa, kuten vaikka uinnissa tai telinevoimistelussa, on toki hankalampaa päästä huipulle ellei erikoisharjoittelua ole aloittanut jo nuorena. Pallopeleissä ja yleisurheilussa useamman lajin samanaikaisuus on sitten huomattavasti helpompaa, ja bonuksena monilajisuus ehkäisee nykyaikana valitettavan yleisiä rasitusvammoja.
Kysyimme Karilta myös yleisiä vinkkejä nuorten lasten liikunnallisuuden parantamiseen. Karin pitkän kokemuksen ja asiantuntijuuden tuoma mielipide on arkiliikunnan lisääminen. Matkat kouluun ja päiväkotiin kannattaa mahdollisuuksien mukaan pyöräillä, kun siihen vain löytyy aikaa. Mitä nuoremmista lapsista on kyse, sitä pienemmällä liikunnan määrällä tavoite täyttyy. Ihan vain ulos lähteminen ja vaikka metsässä kävely, on pienille lapsille oikein riittävä määrä hyötyliikuntaa. Metsästä löytyy myös käpyjä, keppejä ja muuta kivaa heiteltävää. Monipuolinen ulkoilu, pyöräily, hiihtäminen, luistelu, pallon potkiminen, pulkkamäki, kaikki nämä ovat loistavia keinoja tuoda liikuntaa leikin keinoin osaksi lasten elämää. Vaikka lapsiperheen päivät ovat pitkiä ja vaativia, eikä aina tahdo vanhemmatkaan jaksaa, poikii nuorena opeteltu liikunnallinen elämäntapa myöhemmällä iässä varmasti. Kari myös käyttää itseään havaintotyökaluna, kun muistelee leveä hymy kasvoillaan lasten kanssa ulkona liikunnan ja harrastusten parissa vietettyjä rakkaita hetkiä, joita voi sitten vaikkapa vanhana kiikkustuolissa muistella. Tässä tapauksessa jopa kirjaimellisesti.
Liikuntaharrastuksen aloittamisen vaikeutta suurempana ongelmana Kari pitää liikuntaharrastuksen lopettamista. Osassa lajeista kilpailu on niin kovaa, että lähimpiin joukkueisiin ei vain yksinkertaisesti mahdu kaikki halukkaat. Pidempien harrastusmatkojen takia moni harrastus lopahtaa vaikka intoa muuten löytyisi. Matalamman kynnyksen harrastelijajoukkueet olisivat tärkeitä liikunnan ylläpitäjiä myös niille, joille vakava kilpaurheilu ei ole se ensimmäinen vaihtoehto. Myöskään lajin harrastamisen lopettamisen ei tarvitse tarkoittaa koko lajin jättämistä, vaan seuratoiminnassa voi olla mukana myös vaikkapa valmentajana tai tuomarina. Suurin osa lajeista Suomessa pyörii vanhempien tuen ja panoksen voimalla, joten yhtälö on vaikea.
Miksi uuden katsojan sitten kannattaisi suunnata lentopallokatsomoon? Me joukkueen takana olemme jäävejä asiaa kommentoimaan, joten kysyimme sekä alan että lajin pitkäaikaiselta asiantuntijalta. Kari luonnehtii lentopalloa tapahtumarikkaaksi ja nopeatempoiseksi lajiksi, jossa sattuu ja tapahtuu koko ajan. Joka pallosta joku saa pisteen, pallorallit ovat pitkiä ja suoritukset näyttäviä. Laji on myös äärimmäisen taktinen, ja varsinkin jos joukkueet ovat tasaväkisiä, nousee taktiikka ihan uuteen arvoon. Taktiikka myös elää koko ajan, ja yhdellä aikalisällä voi muuttaa pelin suunnan täysin. Ennakkovalmistautuminen on hyvin tärkeää, ja kuhunkin peliin lähdettäessä takana on lukemattomia videotunteja, joissa revitään vastustajan pelitapa auki, ja muodostetaan sen pohjalta oma taktiikka, jolla vastustajan vahvuudet eliminoidaan. Tunnelma lentopallokatsomossa on käsinkosketeltava, eikä sitä voi selittää ihmiselle, joka ei sitä ole ennen kokenut.
Kari Sepän lupaus oululaiselle lentopalloyleisölle:
AC Oulun lentopallojoukkue ensi kaudella on periksiantamaton, taisteleva, ja taistelee hyvällä ilmeellä joka pelin voitosta. Tulkaa kattomaan pelejä, ja nähdään hallilla.
